Uutiset
17.7.2024
11.7.2024
Tapahtumat
9
Elo
2024
13
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
Yhteiskuntatieteiden lisensiaatti Elina Savolaisen väitöstutkimuksen mukaan sosiaalipedagoginen asiantuntijuus kohdistuu yksilön elämänkulun nivelvaiheiden, tuen tarpeiden, sektoreiden ja yhteiskunnallisten marginaalien näkökulmasta raja-alueille.
Amanuenssi Piia Puurunen Itä-Suomen yliopistosta on saanut Sosiaalityön tutkimuksen seuran vuoden 2021 väitöskirjapalkinnon. Palkinto myönnettiin Puuruselle Sosiaalityön tutkimuksen päivillä perjantaina 19. helmikuuta.
Kuudella vuosikymmenellä tutkimusta tehnyt sosiaalipsykologian professori Vilma Hänninen on nähnyt tieteenalansa ja yliopistomaailman murrokset.
Itä-Suomen yliopisto on käynnistänyt uudenlaisen valmennuskokeilun ainejärjestöjen yritysyhteistyön kehittämiseksi. Tavoitteena on kehittää erityisesti generalistialojen ainejärjestöjen yritysyhteistyötä.
Sekä vaativia lastensuojelun että mielenterveydenhoidon palveluja kaipaavat nuoret päätyvät nykyisten yhteiskunnan tukitoimien väliinputoajiksi.
Erkki Poikosen säätiö tukee lahjoituksella nuorten päihdevalistuksen kehittämistä ja koulutusta Itä-Suomen yliopistossa. Lahjoitus suuntautuu opintojaksoon, jonka aikana sosiaali- ja terveysalojen opiskelijat kehittävät tukimateriaaleja ja -toimia nuorten päihteettömyyteen.
Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksen tohtoripromootio siirretään koronavirusepidemian vuoksi pidettäväksi 9.-11.6.2022.
Työllistymispalvelujen haasteellisissa asemissa olevat miespuoliset asiakkaat voidaan jaotella työuransa alku- tai loppuvaiheessa sekä sosiaalisesti ja fyysisesti määrittyvällä reuna-alueella eläviin miehiin, joiden työllistymisen haasteet ovat moninaisia ja yhteen kietoutuneita.