Uutiset
17.7.2024
11.7.2024
Tapahtumat
9
Elo
2024
13
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Koneen säätiön rahoittamassa tutkimushankkeessa kartoitetaan yhteistä kaupunkitilaa ja omia arkisia paikkoja kaupungissa.
Menneisyyttä voi hahmottaa monesta eri näkökulmasta käsin. Historiaan liittyvien tulkintojen avaaminen lisää parhaimmillaan kulttuurien välistä ymmärrystä.
Itä-Suomen yliopisto on aloittamassa muistitietokeruuta Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kanssa siirtolapuutarhoihin ja viljelypalstoihin liittyen.
Suomen Akatemian infrastruktuurikomitea teki FIRI 2023 -tutkimusinfrastruktuurihausta rahoituspäätökset joulu- ja tammikuussa.
Lauluissa esiintyvät säkeet ja toistot auttavat vieraan kielen opettelussa ja mieleen painamisessa. Lisäksi laulujen kautta välittyy maan kulttuuria ja tapoja.
Kielen suosio on kasvanut vuosien saatossa tasaisesti.
Koneen Säätiö myönsi 15 apurahaa Itä-Suomen yliopistoon – tutkijatohtori Alina Kuusiston ja työryhmän tutkimukseen peruskoulusta maaseudun murroksessa yli 450000 euron rahoitus.
Monitieteisessä CUDIS-hankkeessa koulutetaan kansainvälisiä työntekijöitä ja asiantuntijoita Pohjois-Karjalaan.
Itä-Suomen yliopistolle myönnettiin rahoitusta viiden konsortion infrastruktuureihin yhteensä 1,8 miljoonaa euroa.
Projektitutkija Katarzyna Wisniewska sai kielitieteen tutkimukseen 40 000 euron apurahan Suomen Kulttuurirahastolta.