Uutiset
3.12.2024
Tapahtumat
4
Joulu
2024
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Suvi-Maria Saarelainen rakentaa uutta tieteenalaa, jolle on yhteiskunnallisesti suuri tarve.
Rekolan jumalakäsitys osoittautui paradoksaaliseksi kuitenkin-ajatteluksi, jossa vastakkaiset asiat ovat yhtä aikaa totta. Asiat eivät ole joko-tai vaan sekä-että ja yhtäältä-toisaalta.
Barometri vahvistaa aikaisemman tutkimuksen tuloksia: kirkon johdossa asenteet samaa sukupuolta olevia pareja kohtaan ovat 2000-luvulla muuttuneet hyväksyvämmiksi.
Marjukka Laiho toivoo väitöstutkimuksen antavan eväitä sellaiseen pohdintaan, jossa tässä ajassa elävien ihmisten – varsinkin nuorten aikuisten – arkinen elämä ja kokemus otetaan vakavissaan.
Lentäjänä työskennellyt Jorma Karlsson päätyi teologian opintoihin, kun kalenteri tyhjeni eläköitymisen myötä.
Jeesuksen vertaukset eivät ole vertauskuvallista opetusta, vaan suostuttelua, ja niissä hyödynnetään tunteita.
Symposiumeissa on haluttu tuoda esiin moninäkökulmaista ja -tieteistä keskustelua, jonka pääasiallinen perusta on kuitenkin teologiassa.
Miessukupuoleen liitetyt odotukset, ihanteet ja käytännöt linkittyvät vahvasti myös uskontoon, joten tutkimuksessa selvitetään, millainen merkitys luterilaisuudella on ollut suomalaisten maskuliinisuuksien muotoutumisessa.
Tuore tutkimusjulkaisu valottaa, millainen vaihe on siirtyminen opiskelijasta papiksi, ja millaisia kysymyksiä pappiskandidaatit uransa alkuvaiheessa kohtaavat.
Muiden metsänomistajien tavoin myös Suomen evankelis-luterilainen kirkko joutuu tasapainoilemaan monenlaisten metsiin kohdistuvien paineiden välillä.