Uutiset
7.10.2024
Tapahtumat
8
Loka
2024
10
15
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Pусский
Täydennyskoulutuksesta saadut liiketoimintaosaamisen kehittämisen työkalut auttavat mikroyrittäjiä nostamaan yrittäjyyden ja liiketoiminnan uudelle tasolle.
Apteekkariliitto on tehnyt Itä-Suomen yliopistolle 10 001 euron lahjoituksen valtion vastinrahaan oikeuttavaan varainhankintakampanjaan.
Suun tulehdussairauksilla on havaittu yhteys muun muassa sydän- ja verisuonitauteihin ja diabetekseen. – Suun mikrobiomin merkitys kiinnostaa nyt paljon, kertoo translationaalisen hammaslääketieteen professori Pirkko Pussinen.
7
2022
Savonia-ammattikorkeakoulu ja Itä-Suomen yliopisto ovat käynnistämässä yhteistä biomassareaktori-hankekokonaisuutta, jolla vauhditetaan vihreää siirtymää paikallisten bioalan yritysten kanssa.
Metsäpalot ovat osa luonnon kiertokulkua. Ilmaston lämpenemisen myötä ne voivat kuitenkin lisääntyä. Metsäpalojen päästöillä on merkittäviä vaikutuksia ilmastoon, ilmanlaatuun ja ihmisten terveyteen.
Hoitotyön johtajien toteuttama sisäinen kriisiviestintä onnistui erityisesti COVID-19-pandemian kannalta kriittisimmissä yksiköissä, käy ilmi hoitotieteen laitoksen tutkimuksesta.
LuMet-tiedekunnan uusi nimi on 1.1.2023 alkaen luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunta, englanniksi Faculty of Science, Forestry and Technology.
Vähentyneen kodin ulkopuolella liikkumisen yhteyttä koronaviruksen leviämiseen tarkastellut tutkimus osoittaa, että joissakin maissa tartuntojen ilmaantuvuus kasvoi ihmisten pysyessä kotona.
Emeritusprofessori Juha Hämäläinen on suomalaisen sosiaalipedagogiikan ja sosiaalityön oppiaineen merkittävä kehittäjä.