Käännöstieteen alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan filosofisessa tiedekunnassa Joensuun kampuksella.
Mikä on väitöstutkimuksesi aihe? Miksi aihepiiriä on tärkeää tutkia?
Väitöstutkimuksessani tarkastellaan sodanaikaista käännös- ja tulkkaustoimintaa ja sen järjestämistä talvi- ja jatkosodan Päämajassa. Lähtökohtana on ajatus, että kieliä, kääntämistä ja tulkkausta tarvittiin sodankäynnissä monissa eri yhteyksissä, vaikkei aihetta ole suoraan mainittu sotahistorian tutkimuksessa, sotakirjallisuudessa tai sodan arkistoissa. Tutkimuksen tavoitteena oli rekonstruoida Päämajan käännöskulttuuri, eli käytännössä luoda eräänlainen yleiskatsaus Päämajan käännös- ja tulkkaustoiminnasta, siihen liittyneistä kielistä, toimijoista ja kaikkiin näihin yhdistetyistä arvoista, käsityksistä ja odotuksista. Käännöstieteen ja kääntämisen historian näkökulmasta tärkeää on ylipäätään lisätä tietämystä kääntämisestä ja tulkkauksesta sekä kääntäjistä ja tulkeista menneisyyden eri konteksteissa.
Laajemmin ajateltuna tärkeää on tuoda näkyviin kielten ja kulttuurien välisiä kohtaamisia, monikielisyyttä ja sen aiheuttamaa käännös- ja tulkkaustoimintaa tekijöineen sekä toimintaan liittyvine merkityksineen erityisesti sodankäynnin kontekstissa, sillä historiasta on mahdollisuus myös oppia. Oli kyse sitten sodasta, kaupankäynnistä, tiedonvälityksestä tai ihmisten arjesta, on hyvä kaiken kaikkiaan muistaa, että kielestä toiseen siirtäminen muuttaa viestiä aina jonkin verran ja että oman osansa tähän tuo kääntäjä ja tulkki, joka toimii tehtävässä oman osaamisensa, kokemuksensa ja käsitystensä pohjalta. Kääntäjä tai tulkki voi olla näkymätön, muttei merkityksetön.
Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tulokset tai havainnot?
Väitöstutkimukseni keskeisimpiä havaintoja on se, että kielet, kääntäminen ja tulkkaus kytkeytyivät olennaisina osina kolmeen Päämajan toiminta-alueeseen: tiedusteluun, propagandaan ja suomalais-saksalaiseen yhteistyöhön. Tärkein vieras kieli tiedustelu- ja propagandatoiminnassa oli vihollisen kieli venäjä, mutta tarvetta oli myös monen muun kielen kuten ranskan, englannin ja jopa turkin osaajille. Päämajan ja Saksan Wehrmachtin yhteistyön kieli oli puolestaan saksa. Venäjän ja saksan kielten sodanaikaiseen tarpeeseen oli jossain määrin varauduttu ja esimerkiksi tiedustelun palveluksessa oli venäjän kääntäjiä jo ennen sotia. Sen sijaan se, kuinka paljon kielitaitoisia lopulta tarvittiin, tuli monessa suhteessa yllätyksenä. Kielitaitoisia rekrytoitiin tapauskohtaisesti, usein sattumanvaraisesti ja kiireellä koko sotien ajan. Erityisesti venäjän osaajista oli pulaa.
Kääntäjinä, tulkkeina ja muissa kielitaitoa vaativissa tehtävissä toimi sekä sotilaita että siviilejä, jotka kaikki olivat taustoiltaan hyvin monenkirjava joukko. He päätyivät sodan aikana näihin tehtäviin kielitaitonsa vuoksi ja useimmiten ilman aiempaa kokemusta kääntämisestä tai tulkkauksesta. Suurin osa ei enää sodan jälkeen toiminut kääntäjinä tai tulkkeina.
Sotilaallisessa kontekstissa kääntäminen ja tulkkaus nähtiin toissijaisena toimintana, josta yhtäältä pyrittiin jopa pääsemään eroon mutta jonka merkitys käytännön kokemusten myötä toisaalta jossain määrin tunnustettiin.
Miten väitöstutkimuksesi tuloksia voidaan hyödyntää käytännössä?
Tutkimukseni osoittaa, että käännöskulttuurin käsite soveltuu työkaluksi kuvaamaan historiallisessa organisaatiossa tapahtunutta käännös- ja tulkkaustoimintaa ja sen järjestämistä myös sellaisissa tapauksissa, joissa ei voi puhua ammattimaisesta tai ammattilaisten suorittamasta kääntämisestä ja tulkkauksesta. Päämajan käännöskulttuurin rekonstruktio tuo näkyväksi käännös- ja tulkkaustoiminnan monimuotoisuuden ja moniulotteisuuden nimenomaan sodankäynnissä ja sodanaikaisessa organisaatiossa, mutta periaatteella voidaan tarkastella muitakin instituutioita ja yhteiskunnan osa-alueita niin nykyhetkessä kuin menneisyydessä.
Tutkimuksessani tehdyt havainnot talvi- ja jatkosodan Päämajan käännöskulttuurista ovat mielenkiintoisia myös siltä kannalta, että ne herättelevät kysymään, miten asiat ovat nykypäivänä – eikä vain Puolustusvoimissa vaan koko yhteiskunnan tasolla. Miten olemme varautuneet äkilliseen yhden tai useamman vieraan kielen osaajien suureen tarpeeseen, jonka voi laukaista mikä tahansa Suomessa, lähialueilla tai muualla maailmassa syntynyt kriisitilanne? Voi olla hyvin vaikea ennustaa, mitä kieltä kulloinkin tarvitaan, joten on syytä pitää huolta yhtäältä siitä, että kieliä on mahdollisuus opiskella laajasti ja siihen kannustetaan, ja toisaalta siitä, että yksilöiden olemassa oleva kielitaito osataan tunnistaa ja tunnustaa.
Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tutkimusmenetelmät ja -aineistot?
Väitöstutkimukseni aineisto on koottu Päämajan sodanaikaisista arkistoista, joita säilytetään Kansallisarkistossa. Kääntämiseen ja tulkkaukseen liittyvän arkistoaineiston etsimisessä ja myöhemmin arkiston aukkojen täydentämisessä olen käyttänyt apuna sotahistorian tutkimuksia sekä muistelmanomaisesti kirjoitettuja teoksia. Tutkimuskysymykset on johdettu käännöskulttuurin käsitteestä ja niihin on vastattu analysoimalla arkistoaineistoa laadullisen tekstianalyysin keinoin.
Väitöskirjatutkimukseni sai alkunsa Itä-Suomen yliopiston Sodankäynnin tuntemattomat käännöskulttuurit -tutkimushankkeessa, jolle oli Suomen Akatemian rahoitus vuosina 2011–2014.
