Kohti lempeämpää ruokasuhdetta

Mari ja Sari lähtevät lounaalle. Mari valitsee listalta iloisesti salaatin ja sen kylkeen vihersmoothien. Sari päättää tällä kertaa syödä hampurilaisen ranskalaisilla ja juoda ison limonadin. 

Millaisia mielikuvia naisten valinnat herättävät? Millaisena näet Marin? Entä Sarin? Tutkimusten mukaan ruokaan kuuluviin ajatuksiimme liittyy tahattoman usein moraalinen pohjavire. Jäsennämme ruokavalintoja umpiterveellisen mallin kautta, ja ajattelemme, että terveellisesti syövä ihminen on ihmisenäkin hyvä ja moraalinen – kun taas pikaruokaa valitseva henkilö on jotenkin huonompi, ja hänellä on todennäköisesti haasteita myös elämänhallinnan kanssa. Sosiaaliset normit määrittävät myös helposti sitä, mitä ja miten paljon esimerkiksi nainen voi syödä ennen kuin se aiheuttaa paheksuntaa.

– Olemme antaneet tietyille ruuille vahvan leiman siitä, edustavatko ne terveellistä vai epäterveellistä laitaa. Siksi usein unohtuu perusajatus siitä, että ruokavalio on pitkän aikavälin kokonaisuus, joka ei ole riippuvainen yksittäisistä valinnoista, vaan johon mahtuu erilaisia ruokia, summaa kotitalouden yliopistonlehtori Sanna Talvia.

Hän on yksi niistä tutkijoista, jotka ovat mukana Itä-Suomen yliopiston monitieteisessä ruokakasvatukseen liittyvässä tutkimusryhmässä. Ruokakasvatukseen liittyvät hankkeet perustuvat pitkälti alun perin Talvian ja psykologian tohtori Susanna Anglén luomalle ruokasuhteen viitekehys -käsitteelle, joka Talvian mukaan on ravitsemuskasvatuksen suunnittelua ja toteuttamista palvelemaan kehitetty työkalu.

– Perinteistä ravitsemuskasvatusta kohtaan on esitetty vahvaa ja osin aiheellistakin kritiikkiä 2000-luvun alusta lähtien, mutta varsinaisia uusia pedagogisia avauksia tai konkreettisia ehdotuksia on esitetty vähemmän. Uutta näkökulmaa on kaivattu, ja siksi lähdimme kehittämään yhdessä uudenlaista ruoka- ja ravitsemuskasvatuksen mallia. 

Murroksen äärellä

Ammatillisen ravitsemuskasvatuksen ensi askeleet otettiin Suomessa 1800-luvun lopulla, jolloin painopiste oli puutostautien ehkäisyssä ja vähävaraisten huolenpidossa. Sittemmin sotien jälkeen ravitsemuskasvatuksen painotus on siirtynyt yltäkylläisyydestä johtuvien sairauksien ennaltaehkäisyyn. 

– Nykyään ajattelemme, että ruokakasvatuksen tehtävänä on terveyden edistämisen lisäksi esimerkiksi kestävän kehityksen tai ruokakulttuurisen osaamisen lisääminen, Talvia kertoo.

Olemme siis murroksen äärellä, ja rohkaisevaa muutosta on jo tapahtunutkin. Mikään ei muutu yhdessä yössä, mutta tavoitteena on viedä ruokakasvatusta eteenpäin niin, että suhde ruokaan ja syömiseen muuttuisi myönteiseksi. Tavoitteena on myös, että oppisimme arvostamaan monipuolisesti erilaisia ruokia sekä kuuntelemaan syömistä ohjaavia kehomme viestejä. Meidän tulisi pitää myös huolta säännöllisistä ruokailuista.

– On olemassa tutkimusnäyttöä siitä, että tällaisella lähestymistavalla voi olla kansanterveydellistä merkitystä, koska se voi tukea painonhallintaa sekä auttaa ennaltaehkäisemään syömiskäyttäytymisen häiriöitä, ravitsemustieteen yliopistonlehtori Leila Karhunen kertoo.

Hänen mukaansa ruuanvalinnan ja syömiskäyttäytymisen uudelleen jäsentäminen hyväksyvässä ja arvostavassa hengessä voi auttaa näiden tavoitteiden saavuttamisessa.

Monta eri näkökulmaa mukana

Tarkoituksena ei tietenkään myöskään ole unohtaa ravitsemussuosituksia, vaan ennemminkin ravistella ajatuksia ruuan mustavalkoisuudesta ja ”vääränlaisesta” tai ”oikeanlaisesta” syömisestä. On ymmärrettävä, että ruokavalio on kokonaisuus, joka pohjaa moneen elämän osa-alueeseen. 

– Jotta voisimme määritellä ruokakasvatuksen, on meidän ensin määriteltävä mitä kasvatus ja pedagogia käsitteen taustalla ovat. Lisäksi pitää pohtia, missä ja miten ruokakasvatusta toteutetaan, miten näemme sosiokulttuurisen ympäristömme, arvot ja normit sekä esineellisen maailman, Talvia luettelee. 

Siksi tutkimusryhmän hankkeisiin on haluttu mukaan mahdollisimman monitieteinen edustus. Uusina aloina mukaan ovat tulleet psykologiaa ja psykoterapiaa edustavat näkökulmat.
Monitieteisyys on eduksi myös siinä mielessä, että on voitu konkreettisesti havaita, miten monesta eri näkökulmasta ruokakasvatusta ja sen käsitteitä voi lähestyä. Kasvatustieteen, psykologian, ravitsemustieteen, ravitsemusterapian, elintarvike-ekonomian, yhteisöpedagogiikan ja kotitaloustieteen näkökulmat rikastuttavat toisiaan – mutta välillä myös törmäilevät.

– Joskus havahdumme siihen, että keskustelemme kauan jostain käsitteestä huomataksemme vain, että puhumme täysin samasta asiasta mutta vain eri termein. Lopulta tavoite on kuitenkin kaikilla sama: kokonaisvaltainen hyvinvoinnin edistäminen, kertaa Karhunen. 

Pai­no­kes­kei­syy­des­tä hy­vin­voin­ti­kes­kei­syy­teen

Ruokakasvatuksen yksi tavoite on siirtyä painokeskeisyydestä hyvinvointikeskeisyyteen. Siihen että jokainen tulisi hyväksytyksi sellaisena kuin on, painosta ja muista ulkoisista tekijöistä riippumatta. 

– Tätä kutsutaan painoneutraaliksi lähestymistavaksi, sillä terveyttä voi edistää painosta riippumatta. Ruokasuhteen viitekehys -käsite kytkeytyy siten myös ”terveyttä kaiken kokoisena” -ajattelutapaan, jossa kokonaisvaltainen hyvinvointi on tärkeämpää kuin tietty kehon paino. Terveys on paitsi fyysistä, myös psyykkistä ja sosiaalista, Talvia kuvailee.

Kaikki tämä vaatii kuitenkin uudenlaista ajattelutapaa sekä kasvattajilta että meiltä muilta. 

– Myös meidän tutkijoiden on pitänyt pohjamutia myöten selvittää, mitä ruokakasvatus tarkoittaa meille henkilökohtaisesti. Vaikka meillä on käsissämme paljon tieteeseen pohjaavaa tietoa ja kaikki ravitsemussuositukset, pitää meidänkin etenkin kasvattajina pohtia, millainen oma henkilökohtainen ruokasuhteemme on. 

Vaikka jokainen tuntisi lautasmallit ja muut suositukset pilkulleen, kytkeytyvät ruokaan silti aina omat uskomukset ja oma henkilöhistoria. 

– Tieteellinen tieto on ikään kuin peili, jota vasten näitä uskomuksia ja ajatuksia voi ja täytyykin peilata. Ja jos ne ovat hyvin ristiriidassa tieteellisen tiedon kanssa, tarvitaan rohkeutta muuttaa niitä. Tiedän, että se on vaikeaa, sillä usein nämä ajatukset ovat meissä tosi syvällä, Talvia sanoo. 

Ruokasuhteen pohja luodaan lapsuudessa

– Uskon kasvun mahdollisuuteen, mutta toki on tiedossa, että se mitä opimme lapsena, kylvää vahvan pohjan myöhemmillekin ajatuksille. Esimerkiksi tiettyihin ruokiin liittyvät tunteet sekä keholliset ruokaan liittyvät kokemukset juontavat juurensa usein lapsuuteen. 

Talvian mukaan ihminen voi esimerkiksi syödä täysin ”oppikirjan mukaisesti”, mutta olla silti ahdistunut ja häpeissään omasta ruokasuhteestaan. 

– Siksi ei missään nimessä ole yhdentekevää, miten lapsille ruuasta puhutaan ja miten siihen suhtaudutaan. Yksi osahankkeemme liittyykin ruokakasvatuksen muutoksen viemiseen osaksi varhaiskasvatusta. 

Koulumaailmaa ja opetussuunnitelmia tutkittaessa on selvinnyt, että koulunkin ravitsemuskasvatusta voivat yhä ohjata vahvat ajatukset esimerkiksi siitä, miten lihavuus on paheksuttava asia, jolle on tehtävä jotain. 

– Silloin käy helposti niin, että vain tietynlainen keho jäsentyy oikeanlaisena, ja muunlainen moraalittomana. Tai että terveellinen syöminen näyttäytyy yksipuolisesti vain yksilön tekemänä, rationaalisena ja hyveellisenä valintana.  

Totuus kuitenkin on, että ruokaan liittyvät valinnat ovat monen tekijän summia. Niihin liittyvät sosiaaliset ja yhteiskunnalliset tekijät, jotka mahdollistavat tai hankaloittavat osaltaan terveellistä syömistä. Yhteiskunnalliset ja yhteisölliset ratkaisut vaikuttavat esimerkiksi siihen, onko terveellistä ruokaa helposti saatavilla, kuinka paljon se maksaa ja onko kaikilla varaa sitä hankkia.  

– Lisäksi meitä ohjaa vahvasti myös perimämme. Geneettinen makuaisti on samalla tapaa perinnöllinen ominaisuus kuin temperamenttikin. Jos esimerkiksi uudet asiat pelottavat meitä elämässä muutenkin, heijastuu se usein myös ruokasuhteeseen, emmekä maista mielellämme mitään uutta, Talvia taustoittaa.

Puhumme myös ”supermaistajista”, jotka maistavat esimerkiksi kasvisten karvauden helpommin kuin toiset, ja suhtautuvat ruokaan siksi epäillen. Toiset taas lähestyvät kiihkeästi, uteliaasti ja ennakkoluulottomasti kaikkea uutta, kuten ruokaakin.

– Siksi yksittäisiin ruokiin liittyviä valintoja ei pitäisi koskaan vertailla yksilöiden välillä. Lähtökohtamme ovat niin erilaisia, että ruokatottumuksiakin tulisi tarkastella niiden moninaisuudesta käsin. Ruokakasvatuksen perusperiaatteita on, ettemme arvota ihmistä ruokavalion tai painon mukaan, vaan haluamme tukea yksilöllistä hyvinvointia ruokakasvatuksen avulla, Karhunen tiivistää. 

Ammattilaisen hyvä tiedostaa erilaiset ilmiöt

Eri uskonnoissa on omat moraalisääntönsä ruuan suhteen. Sanotaan, että viime vuosikymmeninä perinteisten uskontojen tilalle on tullut maallistuneempi ”terveysuskonto”. Sen mukaan hyvä ihminen syö ja elää muutenkin terveellisesti.

– Ruuan jako oikeaan tai väärään ei siis ole millään tapaa uusi ilmiö, enkä usko, että siitä päästään koskaan täysin eroonkaan, Talvia sanoo. 

Siksi ammattilaisten olisi hyvä olla asiasta tietoisia. Ruokaan liitettävät moraaliset tunteet ja ”kelpaan sitten kun syön oikein” -ajatukset on hyvä nostaa esiin, sillä ne voivat estää hyvinvointiin perustuvaa syömistä. 

– Silloin kun tehdään ruokapedagogista työtä, on hyvä tunnistaa ruuan kompleksisuus. Näin esimerkiksi kasvattajilla ja opettajilla olisi parempi ymmärrys siitä, miksi ihmiset tekevät joskus ruuan suhteen hassujakin asioita. 

Myös kasvattajan oman ruokasuhteen läpikäynti on oleellista. Se voi parhaimmassa tapauksessa olla ammatillinen vahvuus, joka tekee ammattilaisesta inhimillisen ja auttaa ymmärtämään kunkin eri puolia – vahvuuksia ja säröjä. 

Karhusen mukaan epätäydellisyydenkin hyväksyminen ja arvostaminen on tärkeää sekä omassa ruokasuhteessa että asiakkaiden ruokasuhteessa. 

– Tätä olemme viime vuosina tuoneet esiin sekä ravitsemustieteen, varhaiskasvatuksen että kotitaloustieteen koulutuksissa. Olemmekin saaneet hyvää palautetta siitä, että omaan ruokasuhteeseen tutustutaan jo opintojen aikana, hän summaa. 

Lempeä hyväksyminen tuomitsemisen sijaan

Ruokasuhteessa on kyse todella intiimistä ja henkilökohtaisesta aiheesta. Syöminen on elintärkeää, ja siihen liittyy paljon tunteita, joihin kietoutuu kunkin identiteetti sekä minäkäsitys. Siksi siihen suhtautuminen ei ole yhdentekevää. 

– Ruokakasvattaja voi, hyvää tarkoittaessaankin, jopa tuomita toiminnallaan ihmisiä heidän ruokavalintojensa perusteella. Näin hän voi saada tahtomattaan aikaa harmiakin. Siksi terveellisen ja hyvinvointia tukevan syömisen edistämisessä erityisen olennaista on vuorovaikutus ja kohtaamisen tapa, Karhunen taustoittaa. 

Sekä Talvia että Karhunen sanovat, ettei ruokakasvatuksessa lopulta olennaista ole tiedonsiirto, vaan se, mitä ajatuksia ihmisissä herää ruokaan liittyvien kohtaamisten ansiosta. 

– Olennaista on rehellinen, mutta samalla myötätuntoinen oman syömisen tarkastelu ja siten tapahtuva tietoisuuden lisääntyminen. Parhaimmillaan tämä voi merkitä muuttamisen ja muuttumisen pakosta irrottautumista ja luottamista hyväksymisen voimaan. 

Painostuksen ja syyllisyyden tunteesta vapaa on vapaa muuttumaan omilla ehdoillaan.

– Kaikkia ihmisiä yhdistää epätäydellisyys, joka liittyy myös syömiseen ja ruokaan. Siksi haluamme korostaa lempeää ystävällisyyttä itseä kohtaan tuomitsemisen sijaan. 

Itä-Suomen yliopiston viimeaikaisia ruo­ka­kas­va­tus­hank­kei­ta:

Ruokakasvatusmallin kehittäminen alakouluissa sekä mallin käytön vaikutusten tutkiminen: www.maistuvakoulu.fi

KOKOAVA-hanke, jossa levitetään varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen ruokakasvatuksen toimintamalleja, materiaaleja ja koulutuksia koko Suomeen kuntiin, päiväkoteihin ja kouluihin. Lisäksi kehitetään varhaiskasvatuksen ja kotitaloustieteen yhteistyönä moniammatillinen ruokakasvatuksen täydennyskoulutuskokonaisuus Itä-Suomen yliopiston jatkuvan oppimisen keskukseen: https://sites.uef.fi/kokoava/ 

Elämänlaatua ruuasta -hanke, jossa ruokasuhdetyöskentelyä ja KEHUVA-lähestymistapaa yhdistetään ruokatoimintaan työelämän ulkopuolella olevia aikuisia kohtaavissa palveluissa. Hankkeella ei ole vielä verkkosivuja.