Kouluun kiinnittymisellä tarkoitetaan muun muassa opiskelun näkemistä merkityksellisenä, tunnetta kouluyhteisöön kuulumisesta ja siihen sitoutumisesta, koulutuksen näkemistä tärkeänä oman tulevaisuuden kannalta sekä henkilökohtaista panostusta opiskeluun. Sen tiedetään olevan yhteydessä esimerkiksi parempaan koulumenestykseen, koulutuksesta valmistumiseen ajallaan sekä lisääntyneeseen hyvinvointiin, minkä vuoksi sitä onkin tärkeää tutkia myös suomalaisessa lukiokontekstissa.
Väitöskirjatutkija Fiia Söderholm seurasi tutkimuksessaan yli neljääsataa lukio-opiskelijaa vuosittain lukion ensimmäisen, toisen ja kolmannen vuoden aikana. Heidän joukostaan tunnistettiin yhteensä viisi erilaista kouluun kiinnittymisen ryhmää: 1) heikosti kiinnittyneet, 2) juuri ja juuri kiinnittyneet, 3) keskitasoisesti kiinnittyneet, 4) vahvasti kiinnittyneet sekä 5) vahvasti kiinnittyneet, mutta ulkoisesti motivoituneet.
– Ryhmistä heikosti kiinnittyneet, keskitasoisesti kiinnittyneet sekä vahvasti kiinnittyneet tunnistettiin kaikkina vuosina, mutta lukion eri vuosien välillä oli myös eroa näiden ryhmien esiintymisessä, Söderholm kertoo.
Huomattavaa oli, että ensimmäisenä vuonna kolmannes opiskelijoista kuului vahvan kiinnittymisen ryhmiin, kun toisena ja kolmantena vuonna enää kuudennes opiskelijoista kuuluin näihin ryhmiin. Vastaavasti juuri ja juuri kiinnittyneiden ja heikosti kiinnittyneiden määrä lisääntyi selkeästi.
– Koko kolmen vuoden aikana siirtymät vahvemmasta kiinnittymisestä heikomman kiinnittymisen ryhmiin olivat todennäköisiä, kun taas toisin päin epätodennäköisiä.
Heikosti kiinnittyneet kokevat saavansa vähemmän tukea
Tuloksista selvisi lisäksi, että heikosti kiinnittyneet opiskelijat kokivat saavansa vähemmän tukea kuin vahvasti tai keskitasoisesti kiinnittyneet, ja edellisenä vuonna saatu tuki lisäsi todennäköisyyttä kuulua vahvasti kiinnittyneiden ryhmään seuraavana vuonna.
– Kiinnostavaa oli, että riittävällä tuella oli yhteys vahvempaan kiinnittymiseen, mutta ei sillä pienellä joukolla opiskelijoita, jotka kuuluivat korkeasti kiinnittyneiden, mutta ulkoisesti motivoituneiden ryhmään.
Söderholmin mukaan onkin todennäköistä, että suurimmalle osalle opiskelijoista aineenopettajilta, erityisopettajilta, opinto-ohjaajilta, opiskelijahuollon henkilöstöltä sekä perheeltä ja kavereilta saatu tuki on keskeinen tekijä kouluun kiinnittymisen muodostumisessa.
– Joillekin kuitenkin kouluun kiinnittyminen voi muodostua enemmän ulkoisista tekijöistä, kuten siitä, kuinka hyvin koulu pystyy antamaan valmiuksia tulla valituksi tiettyyn jatko-opiskelupaikkaan ja menestyä tulevissa opinnoissa ja työelämässä.
Ensimmäisenä vuonna kolmannes opiskelijoista kuului vahvan kiinnittymisen ryhmiin, kun taas toisena ja kolmantena vuonna enää kuudennes opiskelijoista kuuluin näihin ryhmiin.
Fiia Söderholm
Väitöskirjatutkija
Varhainen tunnistaminen ja tuen oikea-aikainen kohdentaminen avainasemassa
Söderholm sanoo, että tutkimuksen tulosten perusteella herää ajatus lukion eri vuosien hieman erilaisen luonteen huomioimisesta tukea suunniteltaessa. Usein lukio nähdään yhtenäisenä, akateemisesti melko vaativana ja kuormittavanakin taipaleena.
– Todellisuudessa kuitenkin ensimmäinen vuosi on oppisisällöiltään paljolti tuttuja sisältöjä yläkoulusta, mutta samalla esimerkiksi opiskelutahdin muutos, luokattomuus ja opetusryhmien koot ovat suuria muutoksia, joihin sopeutuminen voi olla osalle opiskelijoista haastavaa.
Toisena vuonna oppisisällöt vaikeutuvat ja opiskelu suuntautuu jo kohti ylioppilaskirjoituksia, mikä voi osaltaan lisätä paineita. Kolmas vuosi on pitkälti valmistautumista ylioppilaskirjoituksiin ja vaatii opiskelijoilta runsaasti niin itseohjautuvuutta kuin myös paineensietokykyä sekä suuntautumista kohti tulevaa.
– Näin ollen on todennäköistä, että opiskelijoiden toiveet ja tarve tuelle ovat erilaisia lukio-opintojen eri vaiheissa. Tärkeää olisikin selvittää tarkemmin, millaista tukea, keneltä ja missä vaiheessa opintojaan lukiolaiset kokisivat tarvitsevansa. Olisi hyvä pohtia myös yleisemmällä tasolla, miten nämä rakenteelliset tekijät vaikuttavat opiskelijoiden hyvinvointiin.
Söderholmin mukaan olennaista olisi myös tunnistaa heikosti kiinnittyneet opiskelijat jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Näin juuri heille osattaisi kohdentaa riittävästi tukea ja siten ennaltaehkäistä monia heikosta kiinnittymisestä johtuvia negatiivisia seurauksia, kuten odotettua heikompaa opintomenestystä, opintojen keskeyttämistä ja koulutuksen kokemista merkityksettömäksi.
Uudistusten myötä huolehdittava myös toimivasta tuesta
Lukiokoulutusta on uudistettu viime vuosien aikana jatkuvasti. Lukiolakia päivitettiin vuonna 2018, ja viimeisin opetussuunnitelmauudistus tehtiin vuonna 2019. Lisäksi oppivelvollisuutta laajennettiin vuonna 2020. Myös korkeakoulujen valintamenettelyjä on hiljattain muutettu ja ylioppilastutkintoa kehitetty. Uudistusten vielä ollessa tuoreita on lukiolaisten kokemia tarpeita ja lukiossa saatua tukea tutkittu vasta hyvin vähän.
– Oikeanlaisen ja oikein kohdennetun tuen tarjoaminen vaatii ennen kaikkea toimivia rakenteita ja yhteistyömalleja opiskelijoiden, opettajien, opiskelijahuoltohenkilöstön sekä kotien välillä, Söderholm summaa.
Artikkelin tiedot:
Söderholm, F., Viljaranta, J., Tuominen, H., Lappalainen, K., & Holopainen, L. (2023). Student engagement profiles and the role of support in general upper secondary education. Learning and Individual Differences, 104, 102289. https://doi.org/10.1016/j.lindif.2023.102289
Väitöstutkimus on osa laajempaa Suuntaa LukiOpolulle -hanketta.
