Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Juoksevia lapsia

Lapsuus- ja nuoruusiän elintapamuutokset vaikuttavat aineenvaihduntaan vielä vuosien päästä

Tuore Itä-Suomen yliopiston tutkimus valottaa, miten varhaiset elintapamuutokset voivat vaikuttaa terveyteen vielä vuosien päästä. Lapsuudessa ja nuoruudessa ravitsemus- ja liikuntainterventioon osallistuneilla havaittiin merkittäviä ja pitkäkestoisia muutoksia aineenvaihdunnassa.

Tulokset saatiin Lasten liikunta ja ravitsemus -tutkimuksesta, jossa tutkittiin ensimmäistä kertaa nestekromatografiaan ja massaspektrometriaan (LC-MS) perustuvan metabolomiikan keinoin elintapamuutosten terveysvaikutusten taustalla olevia molekyylitason mekanismeja lapsilla ja nuorilla. Analysoimalla interventioon osallistuneiden verinäytteitä LC-MS:llä havaittiin muutoksia kaikkiaan 80 eri aineenvaihduntatuotteen pitoisuuksissa. – Kyseiset aineenvaihduntatuotteet liittyvät aineenvaihdunta- ja valtimosairauksien kehittymisen kannalta keskeisiin prosesseihin, kuten rasva-aineenvaihduntaan, tulehdustilaan ja suoliston terveyteen, kertoo tutkijatohtori Iman Zarei.

Erityisen merkittävä havainto oli, että näistä aineenvaihduntatuotteista 17:n pitoisuuksissa muutokset olivat havaittavissa vielä kahdeksan vuotta tutkimuksen alkamisesta, vaikka intervention intensiivinen vaihe kesti vain kaksi ensimmäistä vuotta. Tulokset viittaavat siihen, että lapsuuden elintapainterventiolla voi olla nopeasti ilmaantuvien hyötyjen lisäksi myös pitkäkestoisempia vaikutuksia terveyteen. Merkittävimmät muutokset havaittiin rasva-amideissa, jotka voivat osallistua elimistössä esimerkiksi tulehdustilan säätelyyn, painon hallintaan, syömiskäyttäytymiseen, uneen, kivun ja ahdistuneisuuden säätelyyn, verisuonten muodostumiseen, valtimoiden laajenemiseen ja hermoston suojaamiseen. Rasva-amidien pitoisuuksissa havaituilla muutoksilla voi olla merkitystä kroonisten sairauksien kuten tyypin 2 diabeteksen ja valtimosairauksien ehkäisyn kannalta.

– Tämä tutkimus tuotti vakuuttavaa näyttöä siitä, että varhain tehdyt, pysyvät elintapamuutokset voivat vaikuttaa merkittävästi lasten terveydentilan kehittymiseen. Terveelliset elämäntavat on tärkeää omaksua jo varhain, sillä monet krooniset sairaudet alkavat kehittyä jo lapsuudessa tai jopa sikiöaikana, toteaa hankkeen vastuututkija, professori Timo Lakka.

Nyt julkaistu tutkimus on ensimmäisiä, joissa on osoitettu, miten lapsuuden suotuisilla elintapamuutoksilla voi vaikuttaa aineenvaihduntaan myös pitemmällä aikavälillä. Tulokset julkaistiin iScience-lehdessä.

PANIC-tutkimus on osa Itä-Suomen yliopiston Metabolisten sairauksien tutkimusyhteisöä, joka tutkii kardiometabolisia sairauksia genetiikkaa, genomiikkaa, translationaalista tutkimusta ja elämäntapainterventioita hyödyntäen. Vahva tutkimusnäyttö tautimekanismeista edistää metabolisten sairauksien varhaista diagnosointia, ehkäisyä ja yksilöllistä hoitoa. Tutkimusyhteisöön kuuluu 20 tutkimusryhmää perustutkimuksesta potilaiden hoitoon.

Tutkimusyhteisön sivut: https://www.uef.fi/fi/tutkimusyhteiso/metaboliset-sairaudet

Lisätietoja:

Professori Timo Lakka, Itä-Suomen yliopisto, biolääketieteen yksikkö, timo.lakka@uef.fi, https://uefconnect.uef.fi/henkilo/timo.lakka/ 

Tutkijatohtori Iman Zarei, Itä-Suomen yliopisto, kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö, iman.zarei@uef.fi, https://uefconnect.uef.fi/henkilo/iman.zarei/ 

Tutkimusartikkeli:

Iman Zarei, Aino-Maija Eloranta, Anton Klåvus, Juuso Väistö, Marko Lehtonen, Santtu Mikkonen, Ville M. Koistinen, Taisa Sallinen, Eero A. Haapala, Niina Lintu, Sonja Soininen, Retu Haikonen, Mustafa Atalay, Ursula Schwab, Seppo Auriola, Marjukka Kolehmainen, Kati Hanhineva, Timo A. Lakka. Eight-year diet and physical activity intervention affects serum metabolites during childhood and adolescence: A nonrandomized controlled trial. iScience, Volume 27, Issue 7, 110295, ISSN 2589-0042, https://doi.org/10.1016/j.isci.2024.110295