Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Pyöreitä tarroja lasiseinällä.

Matti Muukkosesta hallinto-oikeuden dosentti Helsingin yliopistoon

Itä-Suomen yliopiston yliopistonlehtori, HTT, OTT, YTM Matti Muukkonen on nimitetty hallinto-oikeuden dosentiksi Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan 24.3.2023.

Muukkonen toimii Itä-Suomen yliopistossa oikeustieteiden laitoksella julkisoikeuden yliopistonlehtorina. Hän on myös Lapin yliopiston julkisoikeuden, erityisesti kuntaoikeuden ja itsehallintoyhteisöjen dosentti. Muukkonen on opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimivan tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) jäsen.

Muukkonen on väitellyt hallintotieteiden tohtoriksi Itä-Suomen yliopistosta 2012 otsikolla ”Yhdistymisvapaus ja yhdistysoikeuden järjestelmä”. Tutkimuksessaan hän hahmotteli perus- ja ihmisoikeusperustaisen yhdistymisvapauden ja kansallisen yhdistysoikeudellisen sääntelyn välistä suhdetta. Vuonna 2022 Muukkonen väitteli uudelleen Lapin yliopistosta oikeustieteen tohtoriksi otsikolla "Kuntalain soveltamisalasta".

Viime vuosina Muukkonen tutkinut laajasti hallinto- ja valtiosääntöoikeudellisia kysymyksiä. Kuntaoikeuteen keskittyneiden tutkimusten ohella Muukkonen on tutkinut muun muassa tartuntatautien torjuntaa koskevaa lainsäädäntöä ja koronapassia. Näistä edellinen "Tehtävä- ja toimivallanjaosta yleisvaarallisen tartuntataudin torjunnassa" (Defensor Legis 2/2021 palkittiin yhtenä vuoden artikkeleista. "Koronapassi, perustuslaki ja yhdenvertaisuusasetelman kritiikki" (Edilex 2022) taas oli vuoden luetuin oikeustieteellinen artikkeli.

Lisätietoja:

Yliopistonlehtori, dosentti Matti Muukkonen, matti.muukkonen(at)uef.fi