Viimeaikaisissa tutkimuksissa otsalohkodementialla on havaittu yhteys immuuni- ja hermovälittäjäainejärjestelmien häiriöihin. FinFTD-symposiumissa Kuopiossa kuultiin muutakin uutta muun muassa diagnostiikan ja hoidon näkymistä.
The Finnish FTD Research Network (FinFTD) -verkosto edistää yhteistyötä otsalohkodementian ja muiden otsa-ohimolohkorappeumien tutkijoiden välillä. Verkosto järjesti Kuopiossa 13. syyskuuta ensimmäisen laajan symposiuminsa, joka oli suunnattu tutkijoiden lisäksi potilaiden parissa työskenteleville terveydenhuollon ammattilaisille.
Otsalohkodementia (FTD) on työikäisten toiseksi yleisin muistisairaus. Merkittävä osa taudista on perinnöllistä muotoa, ja suomalaisilla potilailla sille altistava C9orf72-geenin toistojaksomutaatio on poikkeuksellinen yleinen. Taudin varhaisia oireita ovat käytöksen ja persoonallisuuden muutokset, ja muistihäiriöitä ilmenee yleensä vasta taudin edetessä. Diagnostiikkaa viivyttää myös soveltuvien merkkiaineiden puute. – Oirekuva on tämän mutaation kantajilla huomattavan vaihteleva ja psykiatriset virhediagnoosit tavallisia, kertoi professori Anne Remes Oulun yliopistosta.
Solumalleista potilastutkimuksiin
Remes valotti symposiumissa viime vuosien suomalaista tutkimusta ja uusia avauksia, kuten FiNeFTD-hanketta, jossa tautimekanismeja ja C9orf72-toistojakson pituuden merkitystä taudinkulkuun selvitetään potilaiden ja vertailuhenkilöiden ihosoluista kantasoluteknologian avulla valmistetuilla hermosoluilla sekä kliinisen potilasaineiston avulla. Remeksen ja tutkimusjohtaja Annakaisa Haapasalon yhteishanketta rahoittaa Suomen Akatemia.
Haapasalon mukaan FinFTD-verkosto on erinomainen esimerkki perus- ja potilastutkimuksen välisestä yhteistyöstä. – Voimme hyödyntää sekä prekliinisiä tautimalleja, kuten potilasperäisiä kantasoluja, että hyvin karakterisoitua potilasaineistoa otsalohkodementian tautimekanismien selvittämiseksi ja uusien merkkiaineiden ja lääkekohteiden etsimiseksi.
Haapasalon tutkimusryhmä Itä-Suomen yliopiston A.I. Virtanen -instituutissa tekee Suomessa ainoana otsalohkodementian mekanistista perustutkimusta. Haapasalo esitteli symposiumissa ryhmän tutkimusta C9orf72-toistojaksomutaation solu- ja molekyylitason vaikutuksista. Tutkimuksen kohteena on mutaation vaikutus paitsi hermosolujen, myös niiden tukisoluina toimivien gliasolujen toimintaan.
Otsa-ohimolohkorappeumiin liittyy viimeaikaisten tutkimusten perusteella muutoksia myös immuunijärjestelmän toiminnassa. LK, jatko-opiskelija Kasper Katisko Itä-Suomen yliopistosta kertoi tuloksia tutkimuksesta, jossa selvitettiin immunologisten sairauksien yleisyyttä suomalaisilla otsa-ohimolohkorappeumapotilailla. Tulosten mukaan syövät olivat tässä joukossa harvinaisempia, mutta tietyt immunologiset ihosairaudet yleisempiä kuin verrokeilla. Lisäksi tutkimuksessa on havaittu, että muutokset veren tietyissä immunologisissa välittäjäaineissa voivat korreloida potilaiden kliinisiin piirteisiin ja sairauden etenemiseen.
– Otsalohkodementian varhaiset oireet ovat nykyisiä diagnostisia kriteerejä monimuotoisempia. Osalla potilaista on esimerkiksi muistioireita jo varhain, kertoi LT, tutkimusryhmän johtaja Eino Solje Itä-Suomen yliopistosta.
Soljen esittelemien tutkimustulosten mukaan otsalohkodementian alkuvaiheeseen voi liittyä varsinkin tapahtumamuistin häiriöitä. Myös uniongelmat ja etenkin vuorokausirytmin häiriintyminen ovat yleisempiä kuin Alzheimerin taudissa, samoin päänsärky- ja huimausoireet. Soljen mukaan yllättävän tavallista on myös somatisaatio eli selittämätön fyysinen oireilu, useimmiten nenä- ja kurkkuoireet.
Lupaavia merkkiaineita
Keynote-puheen symposiumissa pitänyt professori Alberto Lleó Santa Creu i Sant Pau -sairaalasta Barcelonasta totesi, että otsalohkodementian varhainen toteaminen ja sen alatyyppien erottaminen toisistaan on edellytyksenä tulevaisuuden kohdennetuille hoidoille. – Alzheimerin taudin diagnostiikkaa on tutkittu enemmän, ja tauti voidaan jo todeta entistä varhaisemmassa vaiheessa selkäydinnesteen merkkiaineiden perusteella.
Yhtenä lupaavana otsalohkodementian merkkiaineena Lleó mainitsi neurofilamentit, joiden pitoisuus selkäydinnesteessä on otsalohkodementiassa vielä korkeampi kuin Alzheimerin taudissa. – Lisäksi pitoisuus korreloi taudin etenemisen ja aivomuutosten kanssa. Nykyisillä menetelmillä neurofilamentit voidaan mitata myös verinäytteestä.
– Tautikirjoon kuuluu kuitenkin myös geneettisesti toisistaan poikkeavia muotoja, ja merkkiaineprofiili voi riippua taudin geneettisestä muodosta.
Voiko sairastumista siirtää?
– Geenimutaation kantajalle tärkein kysymys on, milloin sairastun – aikaisemmin vai myöhemmin kuin vanhempani, totesi symposiumin toinen keynote-puhuja, apulaisprofessori Barbara Borroni Brescian yliopistosta Italiasta.
Borroni esitteli GENFI-tutkimusverkostoa, jossa tutkitaan muun muassa sairastumisikään vaikuttavia tekijöitä tautia aiheuttavien GRN-, MAPT- ja C9orf72-mutaatioiden kantajilla. – Tulosten perusteella esimerkiksi korkea koulutustaso voi siirtää sairastumista. On terveyspoliittisestikin tärkeä havainto, että ympäristötekijöillä on mahdollista vaikuttaa sairastumisikään.
– Tavoitteena on myös kohdistaa mahdolliset uudet hoidot sairastumisriskissä oleville jo ennen oireiden alkamista.
Otsalohkodementiaan liittyy muutoksia aivojen välittäjäaineiden toiminnassa, mikä avaa Borronin mukaan mahdollisuuksia paitsi diagnostiikkaan, myös hoitoon. – Esimerkiksi GABAergisen hermovälityksen heikentymistä voidaan havaita jo 20 vuotta ennen oireiden alkamista. Havaintojemme mukaan sen perusteella voidaan myös ennakoida taudin etenemistä.
Välittäjäaineiden toimintaa on tutkimuksissa voitu aktivoida pään pinnalle annettavan transkraniaalisen magneettistimulaation avulla.
Lisätietoja:
Annakaisa Haapasalo, annakaisa.haapasalo (a) uef.fi
Anne Remes, anne.remes (a) oulu.fi
Eino Solje, eino.solje (a) uef.fi
Teksti ja kuvat Ulla Kaltiala
