Eriarvoisuuteen liittyvät teemat ovat viime aikoina nousseet esiin myös koulutuspolitiikassa. Vaikka tutkimus ei annakaan valmiita käyttöohjeita yhteiskunnallisten ongelmien ratkomiseen, avaa se esimerkiksi eriarvoisuuden syntymekanismeja päätöksentekoa varten.
– Tutkimus on tutkimusta, ja politiikka on politiikkaa myös koulutuspolitiikassa. Me tutkijat teemme tutkimusta tieteen kentällä ja tieteellisillä menetelmillä, eivätkä tutkimustuloksiin viittaavat poliittiset päätökset ole meidän käsissämme, vaikka keskusteluun osallistummekin, sanoo yleisen kasvatustieteen professori Sonja Kosunen.
Kosunen aloitti professorina Itä-Suomen yliopistossa kuluneena kesänä, ja viittaa viime aikoina paljon julkisuutta saaneisiin koulutuspoliittisiin keskusteluihin, joihin on mielellään pyydetty kannanottoja tutkijoilta.
– Tutkija voi ja hänen pitääkin olla aktiivisessa vuorovaikutuksessa yhteiskunnan kanssa. Tutkimustuloksista kertominen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tutkija esittelisi niiden myötä omaa mielipidettään tai antaisi toimintasuosituksia.
Usein on juuri päinvastoin: tutkimustulokset jättävät tyypillisesti paljonkin tilaa poliittiselle päätöksenteolle, joka on aina arvovalintaa.
– Omien tutkimusteni perusteella voin esimerkiksi kuvailla yhteiskunnallisen eriarvoisuuden syntymekanismeja, mutta päätöksentekijöiden tehtäväksi jää lopulta sen pohjalta arvioida, mitä tilanteelle pitäisi tehdä. Tavoite voi olla eriarvoisuuden vähentäminen, jolloin he voivat tutkimustietoa hyödyntäen päättää, mitä tehdään. Ja toisaalta jos ei tehdä mitään, sekin on poliittista päätöksentekoa, Kosunen kuvailee.
Tutkittavat ilmiöt ovat joka tapauksessa lähes aina monimutkaisia, eikä tulosten perusteella voida aina saada selviä vastauksia siihen, miten jossakin asiassa tulisi toimia.
– Ymmärrän, että moni toivoisi yksiselitteisiä suosituksia ja toimintaohjeita tutkijoilta – olemmehan me omien alojemme asiantuntijoita ja osallistumme alaa koskeviin keskusteluihin. Suositusten laatiminen ei kuitenkaan ole tutkimustyön keskeisin sisältö.
Jos huono-osaiselta asuinalueelta hakeudutaan hyväosaiselle alueelle kouluun, vaikuttaa se koulujen eriytymiseen koko alueella.
Sonja Kosunen
Professori
Eriarvoisuus näkyy kouluissa
Yhteiskuntaluokkaa on tutkittu aiemmin paljon esimerkiksi sosiologian kentällä, yhteiskuntaluokan ja koulun suhdetta sen sijaan Suomessa vähemmän. Tähän kohtaan Kosunen on tutkimusryhmänsä kanssa tarttunut.
– Olemme tutkineet pitkään yhteiskuntaluokkaan liittyviä erontekoja, koulujen eriytymistä ja alueellista segregaatiota. Nyt syvennämme tarkastelua koulujen henkilöstöön eli miten koulut, niiden henkilöstö ja oppilaspohja erilaistuvat näiden eri segregaation muotojen yhteisvaikutuksista.
Asuinalueet ja niiden koulujen oppilaspohja rakentuvat yksittäisten perheiden asumisratkaisujen pohjalle. Tehdyt ratkaisut liittyvät vahvasti yhteiskuntaluokkaan ja ilmenevät edelleen erityisesti kaupunkien alueellisena eriytymisenä.
– Jos sitten esimerkiksi huono-osaiselta asuinalueelta hakeudutaan hyväosaiselle alueelle kouluun, vaikuttaa se koulujen eriytymiseen toisella tavalla koko alueella.
Kosunen korostaa, että ensisijaisesti tämä haaste liittyy koulutuksen järjestämiseen.
– On hallinnollinen kysymys, miten kaikki koulut saadaan pidettyä houkuttelevina, kun taustalta löytyy yhteiskuntaluokittuneita käytäntöjä.
Uutena näkökulmana käynnissä olevassa tutkimuksessa on myös opettajakunnan eriytyminen – onko esimerkiksi huono-osaisille alueille vaikeampi rekrytoida opettajia kuin hyväosaisten alueiden kouluihin.
Lisää oikeanlaista tukea kouluihin
– Tarkastelemme tutkimuksessamme myös koulujen yhdenvertaisuutta. Tutkimustulostemme perusteella on sitten mahdollista tarkastella niitä mittareita, joilla rahallista lisätukea kouluihin tarveperusteisesti allokoidaan.
Koulujen välillä on joka tapauksessa usein aluekohtaisia eroja. Suomessa on alueita, joiden kouluissa on jo pitkä historia tuen käytänteistä, sillä huono-osaisuuteen liittyvät muutokset eivät koskaan ole äkillisiä.
– Siksi kannustaisin kuuntelemaan tällaisten alueiden koulujen kokemuksia ja tapoja. Niistä löytyy hyvin todennäköisesti pitkä kokemushistoria siitä, miten erilaiset tuen tarpeet kohdataan, miten niiden kanssa voidaan toimia ja minne saatu tuki kannattaisi suunnata.
Kosusen mukaan rahan lisääminen tiettyihin kouluihin ja tietyille alueille voisi tuoda suurta hyötyä eriarvoisuuden ja syrjäytymisen ehkäisyyn.
– Päättäjät ymmärtävät kyllä huono-osaisten alueiden koulujen lisähenkilöstön tarpeen. Mutta korostaisin, että merkitystä on myös sillä, ketä ne halutut lisäaikuiset kouluissa ovat. Koulunkäynninohjaajat eivät yksinään riitä, vaan kouluihin tarvitaan ehdottomasti enemmän pedagogisesti pitkälle koulutettua henkilökuntaa – psykologeja, kuraattoreita ja erityisopettajia. Tämä taas edellyttää riittäviä taloudellisia resursseja.
Ensi keväänä Kosunen julkaisee tutkimusryhmänsä kanssa aiheesta kokonaisen kirjan ”Koulu ja eriarvoisuus”.
Kasvatustieteellinen tutkimus yhä suuremmassa roolissa
Yleisen ja aikuiskasvatustieteen asiantuntijoille on yhteiskunnassamme Kosusen mukaan jatkuvasti suurempi tarve.
– Tämä ala ei kouluta opettajia eikä se valmenna mihinkään tiettyyn yksittäiseen ammattiin, vaan meillä koulutetaan koulutuksen asiantuntijoita. Alaa opiskelleilla on laaja-alainen asiantuntemus kasvatuksen ja koulutuksen yhteiskunnallisista kysymyksistä ja esimerkiksi koulutuspolitiikasta. Soteuudistusten myötä nimittäin myös koulutuspolitiikka nousee kunnissa suurempaan rooliin eli asiantuntijoiden tarve tällä alalla kasvaa koko ajan.
Myös suuri osa koulutukseen ja kasvatukseen liittyvästä päätöksenteosta pyritään pohjaamaan tutkimustietoon, jota tuotetaan usein juuri yleisen kasvatustieteen alalla.
– Lisäksi kasvatustieteissä tehdään paljon monitieteistä tutkimusta, koska alaan liittyvät ilmiöt ovat usein kovin monisyisiä. Siksi tämä on loistava näköalapaikka myös vaikkapa sosiologiaan ja ihmismaantieteeseen. Näiden alojen risteyskohdissa voidaan tuottaa syvempää ymmärrystä monesta yhteiskunnallisesti merkittävästä ilmiöstä.
Yhteiskunnallinen keskustelu osa tutkijan työtä
Kosunen on itse ollut tutkimustensa myötä useammassa somemyrskyn silmässä ja tietää, millaista on, kun tutkimustulosten ja mielipiteiden välistä eroa ei tunnisteta. Silti hän lupaa toimia alansa äänitorvena uudessa pestissään tulevaisuudessakin.
– Mielestäni tutkimustyöhön liittyy aina tieteellisen työn lisäksi julkinen keskustelu. Jokaisen tutkijan tulisi mieltää toimivansa asiantuntijaroolissa. Tutkimusviestintä ei mielestäni ole mikään ylimääräinen palikka tutkijan työssä, vaan sen tulisi olla keskeinen osa työtä, johon myös tutkijakoulutuksessa valmistetaan.
Tutkimustuloksista täytyy hänen mukaansa voida aina keskustella kriittisesti, mutta tutkijoihin kohdistuvat henkilökohtaiset hyökkäykset ovat osa todella vaarallista kehityskulkua, johon yliopistoyhteisön täytyy pystyä vastaamaan.
Kosunen näkee ajassa myös varsin sukupuolittuneita kehityskulkuja, jossa asiatonta palautetta tuntuu satavan erityisesti nuorille naisille.
– Pahinta olisi, jos tällaisiin myllytyksiin liittyvä pelko hiljentäisi tutkijat. Siksi yliopistoyhteisön ja johdon tuki julkisessa keskustelussa on aivan olennaista kaikille tutkijoille uraportaasta riippumatta.
SONJA KOSUNEN
S. 1986
- Yleisen kasvatustieteen professori, Itä-Suomen yliopisto, 1.7.2023–
- Filosofian tohtori, Helsingin yliopisto, 2016
- Kasvatustieteen maisteri (kasvatussosiologia ja koulutuspolitiikka, luokanopettaja), Helsingin yliopisto, 2010
- Valtiotieteen maisteri (sosiaalipsykologia), Helsingin yliopisto, 2016
- Kasvatustieteen dosentti (erikoisalana kasvatussosiologia ja kaupunkitutkimus), Turun yliopisto 2017; sosiologian dosentti, Helsingin yliopisto 2023
Tärkeimmät tehtävät:
- Apulaisprofessori (1. ja 2. kausi), Helsingin yliopisto 2017–2023
- Social Studies in Urban Education (SURE) -tutkimusyksikön johtaja, 2019–
- Yleisen ja aikuiskasvatustieteen yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto 2016–2017
- Vieraileva tutkija SciencesPo Paris, Ranska 2016–
