Syrjäytymistä ehkäisemässä

Suomalaisissa ammattioppilaitoksissa voidaan yhä huonommin. Opiskelijat eivät löydä oppilaitoksista kokonaisvaltaista tukea, vaan heitä juoksutetaan luukulta luukulle apua etsiessä. Tieto ei liiku eri viranomaisten välillä, jolloin opiskelijat joutuvat tekemään jopa kymmeniä käyntejä eri paikkoihin tukea tarvitessaan.

– Toki tämä on ääripään esimerkki, mutta tällaiset asiat ovat olleet alkusykäyksenä tänä vuonna alkaneelle Tavoitteena tutkinto (TATU) -tutkimushankkeellemme, kertoo hankkeen johtaja, tutkijatohtori Airi Hakkarainen.   

Hänen työparinsa, yliopistotutkija Kristiina Lappalainen lisää, että hankkeen tavoitteena on oppia tunnistamaan opiskelijoiden vahvuusalueet. Sitä kautta pyritään vaikuttamaan siihen, että nuorten opiskelusta muodostuisi mielekästä, jolloin tutkinnon saavuttaminen onnistuisi. Toisin sanoen tavoitteena on kartoittaa millä keinoilla voitaisiin ehkäistä nuorten syrjäytymistä, joka on viime aikoina julistettu yhteiskuntamme kyteväksi aikapommiksi.

– Julkisuudessa syrjäytyminen on valitettavasti tehty yksilön ongelmaksi. Haluamme tällä tutkimuksella tuoda esiin, etteivät syrjäytymiseen liittyvät asiat ole koskaan yksin yksilön ongelma. Syrjäytymiseen vaikuttaa niin moni asia, sanoo Lappalainen.  

Lisäksi suurimmalla osalla nuorista menee edelleen todella hyvin, ja Hakkaraisen mukaan on muistettava, että suuri osa syrjäytymisvaarassakin olevista nuorista selviää ongelmistaan lopulta kuivin jaloin.

Hakkaraisen ja Lappalaisen aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että moni heikommin pärjäävistä, riskiryhmiin kuuluvista nuorista saa tutkintonsa päätökseen erilaisista haasteista huolimatta.

– Ja vastaavasti taas osa hyvin menestyvistä opiskelijoista jumahtaa paikoilleen, eikä tunnu pääsevän eteenpäin tai löytävän paikkaansa yhteiskunnassa, Lappalainen kertoo.  

Nyt tarkoituksena on löytää ne tekijät, joiden avulla päästään positiiviseen lopputulokseen.

– Olemme varmoja siitä, että niitä yhdistäviä tekijöitä on.  

Tutkimus toteutetaan vähintään kolmevuotisena kyselytutkimuksena joensuulaisten nuorten parissa. Tutkimuksen ensimmäinen vaihe oli viime keväänä, jolloin noin 400 yhdeksäsluokkalaista nuorta antoi suostumuksensa koulutuspolkunsa seuraamiseen ja kartoittamiseen.

Erityinen huomio kiinnitetään tutkimuksen aikana niihin nuoriin, jotka arviointien perusteella kuuluvat niin sanottuun riskiryhmään.

– Riskiryhmiin kuuluvilla voi olla vaikeuksia matematiikassa, oppimaan oppimisessa tai sosioemotionaalisissa taidoissa, kertaa Hakkarainen.  

Hänen aiemmissa tutkimuksissaan on selvinnyt, että juuri matematiikan oppimisen vaikeus sekä sosioemotionaaliset vaikeudet ovat johtavia riskitekijöitä koulutuksen keskeyttämisessä.  

– Tutkimustietoa näiden asioiden yhteydestä tarvitaan kuitenkin lisää.

Tutkimuksen alla on myös, miten opintoihin saatu tuki on yhteydessä opiskelijan näkemykseen omista vahvuuksistaan ja kouluun kiinnittymisestä.  

Tutkimuskysely toistetaan nuorille vuosittain. Kyselyssä käydään läpi esimerkiksi nuoren kokemuksia omasta minäpystyvyydestään sekä nuoreen itseensä ja hänen ympäristöönsä liittyvistä vahvuuksista toisen asteen opintojen aikana.  

– Tätä varten saamme käyttöömme USA:ssa käyttöönotetun, nuorten vahvuuksien arvioimiseen tarkoitetun mittarin, joka validoidaan suomalaisille nuorille sopivaksi.  

Mittarin avulla opiskelijat pohtivat itse elämäänsä, valintojaan ja vahvuuksiaan.  

– Kiinnostavaa on esimerkiksi se, kannattelevatko nuoriamme samat asiat koulutuspaikasta riippumatta – saavatko vaikka lukiolaiset ja ammattioppilaitoksissa opiskelevat nuoret onnistumisen tunteita samankaltaisista asioista, Hakkarainen kuvailee.  

Lisäksi kyselyssä kartoitetaan nuorten ajatuksia eri instansseista, asumisesta, aikuisista ja koulutuksesta. Pääosassa kuitenkin ovat nuorten omat vahvuudet.

– Teemme vastavuoroista yhteistyötä paikallisten lukioiden, ammattioppilaitosten, Ohjaamon sekä Avoimen ammattiopiston kanssa, Lappalainen kertoo.  

Hänen mukaansa molemmat tutkijat odottavat tutkimuksen tekoa innoissaan, sillä näillä tuloksilla todella on merkitystä, ja niillä saadaan arvokasta lisätietoa sekä Joensuun kaupunkia että koko yhteiskuntaamme varten.

Koska molemmat tutkijat ovat erityispedagogeja, he myöntävät pohtivansa tutkimuksen aikana jatkuvasti myös tuen merkitystä.

– Totuus on, että vielä alakouluissa tuen antaminen sitä tarvitseville on systemaattista ja suunniteltua, mutta yläkouluissa ote herpaantuu. Tämä näkyy sitten koulutuksen keskeyttämisinä ja muina ongelmina, Lappalainen pahoittelee.

Julkisuudessa on väläytelty oppivelvollisuuden lisäämistä yhdellä vuodella syrjäytymisen ehkäisijänä. Hakkaraisen mielestä yksi vuosi ei muuta tilannetta suuntaan tai toiseen.

– Nuori löytää oman alansa ja paikkansa vain yksilöllisten kohtaamisten ja tuen antamisen kautta. Ylimääräinen opiskeluvuosi ei ole tässä mikään ratkaisu.  

Molemmat tutkijat haluavat korostaa, ettei tutkimuksen tarkoituksena ole jo ennakkoon ajatella, että tietynlaisista tyypeistä tulee automaattisesti syrjäytyneitä. Lappalainen on tehnyt jo vuosia tutkimusta syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parissa.  

– Olen nähnyt niin hienoja selviytymistarinoita, että haluan ajatella juuri päinvastoin. Kun ratkaisevat tekijät löydetään, osaamme tukea nuortemme yksilöllistä positiivista kehitystä juuri oikealla tavalla.  

Julkaistu Saima-lehdessä 1/2018.