Kestävä tulevaisuus koskettaa meitä kaikkia. Siksi myös tutkimuksessa etsitään tapoja, joilla muun muassa nuorten toimijuutta voidaan tukea sen rakentamisessa.
Meillä kaikilla on tulevaisuus, mutta nuorilla sitä on eniten edessään, sanoo tutkija Nina Tokola. Hän on vanhempana tutkijana ALL-YOUTH-hankkeessa, jossa etsitään ratkaisuja muun muassa siihen, miten nuoret voisivat tukea kestävän kehityksen tavoitteita. Hankkeessa on mukana kanssatutkijanuoria, jotka ovat luoneet tietoa kestävästä kehityksestä ja -hyvinvoinnista yhdessä tutkijoiden kanssa.
– Kukin kanssatutkijanuori on ollut mukana omaksi kokemallaan tavalla. He ovat osallistuneet esimerkiksi erilaisiin tapahtumiin sekä reflektoineet tuntemuksiaan ja näkemyksiään autoetnografisissa päiväkirjoissa. Osa taas on pitänyt siitä, että tavataan ja haastatellaan. Osa kanssatutkijoista teki vertaishaastatteluja nuorten parissa ja tuotti siten merkittävää tutkimusaineistoa. He myös analysoivat aineistoa ja kirjoittivat yhdessä tutkijoiden kanssa, Tokola kertoo.
Kanssatutkimus herättää pohtimaan tutkimuksellisia valtasuhteita ja kirkastaa tutkimuseettisiä näkökulmia. Tokola näkee myös, että sitä kannattaisi hyödyntää erilaisten tulevaisuusskenaarioiden ja -polkujen hahmottamisessa. Näin kaikki yhteiskunnan ryhmät pääsevät kertomaan, millaisena ne näkevät tulevaisuuden ja mitä siltä odottavat. Kanssatutkimus on tutkimusmenetelmä, mutta prosessi sisältää mahdollisuuksia myös voimaantumiselle ja kuulumisen kokemukselle.
Tärkeää on, että jokaisen kanssatutkijan kanssa tehtävä työ on räätälöityä ja keskustelevaa. Tutkijat puhuvat rinnakkaispoluista, jossa tutkimuksen teemat ja kanssatutkijaksi lähtevän nuoren elämää motivoivat asiat, arvostuksen kohteet sekä tekemisen tavat kohtaavat.
– Tästä syntyy molemminpuolinen arvostus, joka madaltaa akateemisten tutkijoiden ja kanssatutkijoiden välistä hierarkiaa.
Meillä kaikilla on tulevaisuus, mutta nuorilla sitä on eniten edessään.
Nina Tokola
Tutkija
Ponnahduslauta järjestötoiminnasta
Yhteisen tiedon tuottaminen aloitettiin marraskuussa 2018 erätulien äärellä Rautavaaralla. Jenna Summalalle, Juni Sinkkoselle ja Jani Kuittiselle se oli kanssatutkijuuspolun yksi alkupiste. Kaikki olivat kuitenkin jo ennen leiriäkin pohtineet kestävään tulevaisuuteen ja osallisuuteen liittyviä asioita omassa arjessaan.
Sinkkonen tekee parhaillaan pro gradu -tutkielmaa nuorista ilmastoaktivisteista. Hän on ollut myös perustamassa Joensuuhun Luonto-Liiton alaista ilmastoryhmää.
– Yhdessä tekemisessä on enemmän voimaa. Niin saa luotua enemmän painetta päättäjille ja muille tahoille, joilla on valtaa vaikuttaa asioihin laajemmin. Ajatusten ja tunteiden jakaminen yhdessä auttaa myös jaksamaan, mikä on äärimmäisen merkityksellistä.
Myös Summala on ollut aktiivisesti mukana järjestötoiminnassa, niin Suomen Lukiolaisten Liitoissa kuin partiossa. Järjestötoiminnassa pääsee hänen mukaansa vaikuttamaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.
– Tutkimushankkeessa pidän päiväkirjaa, jossa esimerkiksi kuvailen, mitä ilmastotekoja olen tehnyt omassa arjessani. Olen oppinut kierrättämään jo pienenä koululaisena ja pyöräilen myös paljon. Pienillä arjen teoilla on yllättävän suuri vaikutus kestävään tulevaisuuteen.
Uusia väyliä ja verkostoja
Kuittinen on osallistunut erilaisiin tapahtumiin ja tutkimushaastatteluihin. Hän kokee ne luontevimmiksi tavoiksi tuoda esiin ajatuksiaan ilmastonmuutoksesta ja kestävästä kehityksestä.
– Yksittäisen nuoren on vaikea saada isoa muutosta aikaan. Siksi on tärkeää, että kestävää kehitystä ja kierrätystä edistävät tukipilarit saadaan rakennettua taloudessa ja koko yhteiskunnassa niin, että ne edistävät kestävää kehitystä. Kun kuluttaja käy esimerkiksi kaupassa, hänen ei enää tarvitsisi miettiä, ovatko myytävät tuotteet ilmastoystävällisiä.
Sinkkonen kirjoitti aluksi autoetnografista päiväkirjaa. Tutkimuksen edetessä hän on käynyt puhumassa eri seminaareissa ja osallistunut myös tutkimusartikkelin kirjoittamiseen.
– Hankkeessa mukana oleminen on tuonut itsevarmuutta esiintyjänä ja olen tuntenut itseni koko touhussa merkitykselliseksi jäseneksi. Tämä kaikki on tuonut paljon positiivista voimaa, avannut uusia väyliä ja laajentanut verkostoja.
Tutkija takapenkillä
Tutkimushankkeessa kestävän hyvinvoinnin käsite on ollut keskeinen. Se on maapallolle mahtuvaa tulevaisuutta, joka mahdollistaa sen, että ympäristö, luonto ja ihminen voivat hyvin.
– Kanssatutkijanuorille annettiin tässä viitekehyksessä vapaat kädet miettiä omaa arkeaan. Kanssatutkimusprosessissa kokonaisvastuu on kuitenkin aina tutkijalla, eikä omia tutkimuksellisia töitä voi sälyttää kanssatutkijoille, Tokola sanoo.
Hän muistuttaa, että tutkijan on osattava siirtyä myös takapenkin paikalle, jotta kanssatutkijat voivat harjoittaa omaa toimijuuttaan.
– On ollut etuoikeus tehdä tutkimusta yhdessä nuorten kanssa. Nuoret ovat pätevää joukkoa, ja minulla on ollut tilaisuus tutustua siihen, mitä he ajattelevat kestävästä tulevaisuudesta.
Lisää painetta päättäjille
Kuunnellaanko nuoria sitten riittävästi, kun isoja tulevaisuutta koskettavia päätöksiä tehdään? Aina voisi kuunnella enemmän, Summala sanoo. Hän innostaakin lisäämään vuoropuhelua päättäjien ja nuorten välillä.
– Poliitikotkin ovat tavallisia ihmisiä, joille voi lähettää viestiä tärkeiksi kokemistaan asioista.
Sinkkonen korostaa, että kuunteleminen ei yksin riitä. Olennainen osa kuuntelemista on, että myös tehdään nuorten toivomia asioita.
– Politiikoille on helppo tapa kiillottaa julkisivuaan sillä, että käy kättelemässä nuoria, juttelee heidän kanssaan ja tämä näytetään tiedotusvälineissä. Sanahelinä ei kuitenkaan riitä, tarvitaan tekoja.
Summala painottaa, että sosiaalista painetta päättäjiä kohtaan pitääkin lisätä, jotta pystytään takaamaan parempi tulevaisuus maapallon nykyisille asukkaille ja tuleville sukupolville.
