Huomen bioteknologian historiaan
Huomen, Aamu-lehmän vasikka, syntyi 17.12.1993. Isä tunnetaan, äitiä ei. Lihoi, vanheni ja lopetettiin reilun kahdeksan vuoden ikäisenä 27.8.2001. Pääsi museoon. Jätti nimensä tieteen historiaan hengenheimolaistensa Tracyn, Hermanin ja Dollyn rinnalle. Aamu antoi Huomenelle nimen ja elämän. Nimen synty on itse asiassa aivan proosallinen, sillä rekisterissä oli vuorossa H-kirjain ja se tuli ensimmäisenä mieleen keisarinleikkausta seuranneelle tv-kuvaajalle. Biologisen äidin alkuperä oli vielä proosallisempi. Huomenen perimä oli peräisin teurastamon sisälmyskasasta haetusta lehmän munasarjan solusta. Isä oli Ayrshire. Isän puoleinen sukusolu oli peräisin sieltä mistä kaikkien muidenkin kantakirjanautojen eli paikalliselta keinosiemenyhdistykseltä. Aikuisena Huomen näytti Ayrshireltä, tosin hiukan tavallista suuremmalta, joten siinä saattoi olla äidin puolelta friisiläisvertakin.
Huomen oli syntyessään ansaitusti sensaatio.
Huomen oli syntyessään ansaitusti sensaatio, siirtogeeninen sukupuoleltaan määritelty nautanaaras, jonka perimään oli siirretty ihmishormonin geeni. Tuotantoeläinten geeninsiirron historia siihen mennessä oli ollut todella lyhyt: Tracy-lammas Skotlannissa ja Herman-sonni Hollannissa pari vuotta aikaisemmin. Huomen ei kuitenkaan ollut mikään yksittäisilmiö, vaan osa valittua Kuopion bioteknologian strategiaa. Vuonna 1988 Suomessa ei vielä ollut ensimmäistäkään siirtogeenistä eläintä, mutta pian tulosta alkoi tulla: siirtogeeninen hiiri vuonna 1990 ja siirtogeeninen rotta 1992. Nyt tarvitsi vain yhdistää professori Tapani Vanha-Perttulan naudan alkiotutkimuslinjan osaaminen professori Juhani Jänteen tutkimusryhmän geeniosaamiseen. Naudan alkionsiirrot ja sukupuolenmäärityksetkin olivat Suomessa uutta tekniikkaa, saati sitten geeninsiirron menetelmät. Ennen kuin Huomen syntyi, oli tehty 12 000 mikroinjektiota eli geeninsiirtoa hedelmöitettyyn munasoluun, ja oli syntynyt 19 sellaista vasikkaa, joille geeninsiirto ei ollut onnistunut.
Etätavoitteena oli geeniteknologian hyödyntäminen eläintuotannossa. Huomeneen siirrettiin erytropoietiinigeeni, ja se olisi erittänyt maitoonsa tätä viimeistään Lahden MM-kisojen jälkeen kaikkien tuntemaa EPO-hormonia. EPO on yksi maailman kalleimmista lääkkeistä, jota tuotetaan nisäkässoluviljelmissä. Hormonin maidosta eristämiseen liittyi suuret taloudelliset odotukset. Sillä aikaa kun Huomen paistatteli kuuluisuudessaan lehmän aikuisuuteen, jatkui tutkimustyö ja ensimmäiset transgeeniset kanit näkivät päivänvalon 1995. Hiiri- ja kanikokeissa varmistui, että EPO voisi päästä maitorauhasesta verenkiertoon, mikä lisäisi äärimmäisen pieninäkin pitoisuuksina veren punasolujen määrää. Raskaus olisi merkinnyt Huomenelle veritulppariskiä, joten sitä ei koskaan tiineytetty.
Bioteknologiatuotannon kannalta kiinnostavinta oli kuopiolainen osaaminen.
Huomen sai jäädä yksinkertaiseksi hiehoksi eikä sen enää odotettu muuttuvan sellutehtaan arvoiseksi, sillä bioteknologiatuotannon kannalta kiinnostavinta oli kuopiolainen osaaminen. Ensimmäinen bioteknologian yritys oli FinnGene Ltd, jossa olivat mukana Teknologiakeskus Teknia, Yliopistosäätiö, Savon Liitto ja yksityiset tutkijat. Hollantilainen Gene Pharming osti FinnGenen vuonna 1995 ja muutti yhtiön tytäryhtiökseen nimellä Pharming Oy. Yhtiö rakensi koenavetan Lapinlahden Alapitkälle, ja siellä oli enimmillään 80 siirtogeenistä nautaa. Emoyhtiön vaikeudet kaatoivat tytäryhtiönkin vuonna 2001.
Huomen sai elää Alapitkän navetassa niin pitkäikäiseksi, että sille alkoi tulla vanhuuden vaivoja. Laitumelle se ei päässyt kesän 1995 jälkeen, sillä geenitekniikkalautakunta kielsi siltä laiduntamisen. Geneettisesti muunneltuna oliona se koettiin käytännössä ongelmajätteeksi kuoltuaankin, vaikkakaan ihan lainkirjainta ei tulkinnalle lopulta löytynyt. Siksi se päätyi Honkajoen eläinjätteen käsittelylaitokselle. Vaikka tieteellisesti Huomen oli vain yksi merkkipaalu, sillä oli ratkaiseva merkitys koko suomalaiselle biotieteelliselle tutkimukselle. Se oli näytön paikka paitsi kuopiolaisille tutkijoille, mutta myös suomalaisen biotekniikan tutkimuksen rahoitukselle. Sen syntymä oli valonpilkahdus taloudellisen laman vuosina, eikä liene aivan sattumaa, että BioTeknian rahoituspäätökset vahvistettiin sen syntymän aikoihin. Huomeneen johtanut tutkimustyö toi professori Juhani Jänteelle arvostetun lääketieteen Äyräpää-palkinnon vuonna 1994, tähän mennessä ainoana Kuopion yliopistosta. Huomen-projekti tuotti lisäksi neljä väitöskirjaa ja yhden kaunokirjankin – Anja Siippaisen romaanin Kultainen vasikka (1992).
Teksti on ote Kaija Vuorion kirjasta Lentoon. Kuopion yliopiston neljä vuosikymmentä (2006).