Uutiset
19.9.2024
Tapahtumat
24
Syys
2024
25
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Koneen säätiön rahoittamassa tutkimushankkeessa kartoitetaan yhteistä kaupunkitilaa ja omia arkisia paikkoja kaupungissa.
Itä-Suomen yliopiston Aerosolifysiikan ryhmän tutkijat osallistuivat tutkimukseen, jossa tarkasteltiin metsien päästöistä muodostuvien pienhiukkasten ilmastovaikutuksia ja ilmakehämallien kykyä kuvata niitä.
Suomen Akatemian infrastruktuurikomitea teki FIRI 2023 -tutkimusinfrastruktuurihausta rahoituspäätökset joulu- ja tammikuussa.
Muiden metsänomistajien tavoin myös Suomen evankelis-luterilainen kirkko joutuu tasapainoilemaan monenlaisten metsiin kohdistuvien paineiden välillä.
Uudessa EU-rahoitteisessa hankkeessa kehitetään uskottavia periaatteita ja kriteerejä nopeasti kehittyvälle vapaaehtoisten ilmastotekojen alalle.
Kiinnostus merileväteollisuuteen kasvaa Euroopassa nopeasti ja merilevänviljely nähdään yhtenä kestävyyssiirtymän airuena.
Hengitysilman hiukkasiin liittyvät haitat näyttivät osin riippuvan ruokavalion laadusta.