Uutiset
25.7.2024
24.7.2024
23.7.2024
Tapahtumat
9
Elo
2024
13
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Kotitaloustiede on mukana arjessa sekä muuttuvassa maailmassa etenkin kriisien aikaan.
Itä-Suomen yliopiston uusi tutkimus luo pohjaa HI-viruspohjaisten geenikuljetinten turvallisemmalle käytölle geeniterapiassa.
Pohjois-Savon hyvinvointialue on mukana kansallisen vaikuttavuuskeskuksen valmistelussa. Hyvinvointialue tekee vahvaa yhteistyötä Itä-Suomen yliopiston kanssa vaikuttavuuden tutkimuksessa.
Nenään annettava koronarokote perustuu Helsingin ja Itä-Suomen yliopistoissa tehtyyn tutkimukseen.
Tutkijat ovat selvittäneet muun muassa raskausajan ravitsemuksen, synnytystavan, varhaisen elinympäristön ja varhaisen mikrobiomin yhteyksiä lapsen allergioiden ja hengitystieinfektioiden kehittymiseen.
– Nenän hajuepiteelissä tapahtuu Alzheimerin taudin kehittyessä samanlaisia muutoksia kuin aivoissa, kertoo professori Katja Kanninen.
VaDigi-hanke kehittää vanhustyössä työskentelevien digiosaamista Pohjois-Savon alueella.
Itä-Suomen yliopisto on mukana Horisontti Eurooppa -hankkeessa, johon osallistuu lääkkeiden sääntelyä ja terveydenhuollon menetelmien arviointia tekeviä virastoja sekä yliopistoja, tutkimuslaitoksia ja potilasjärjestöjä kuudesta EU-maasta.
Itä-Suomen yliopistossa tutkitaan parhaillaan, voidaanko ryhmämuotoisella digipelitoiminnalla parantaa syrjäytymisvaarassa olevien pohjoissavolaisten nuorten tulevaisuudennäkymiä, hyvinvointia ja elämänhallintaa.
Polyeteeni on yksi yleisimmistä muovilaaduista ja sitä hyödynnetään moneen tarkoitukseen esimerkiksi pakkausmateriaalina.