Uutiset
23.9.2024
19.9.2024
Tapahtumat
24
Syys
2024
25
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Pitkän uran luonnonsuojelutehtävissä tehnyt Arto Ustinov vahvisti neuvottelu- ja konfliktinratkaisutaitojaan ympäristöalan täydennyskoulutuksessa.
Usein piiloon jäävien odotusten ja velvoitteiden näkyväksi tekeminen mahdollistaa sen, että niitä voidaan käsitellä opiskelijoiden kanssa yliopisto-opintojen ohjauksessa.
Väitöstutkimuksessa tarkastellaan eri ikäisten ihmisten paikoille antamia merkityksiä subjektiivisen hyvinvoinnin tuottajina.
Yritysten ihmisoikeusvastuuta tulisi kehittää siten, että se sisältää selkeämmät ja kattavammat oikeussuojamekanismit.
Toimiakseen tehokkaana vankeinhoidollisena työkaluna rangaistusajan suunnitelman tulisi systemaattisesti näkyä kaikissa vankia koskevissa toimissa, myös päätöksenteossa.
Ohjaajien rooli tulisi tehdä näkyvämmäksi ja heitä pitäisi tukea työssään selkeämmin.
Itä-Suomen yliopistolle on myönnetty yli 240000 euron rahoitus Team Finland Knowledge -ohjelman rahoitushausta.
Itä-Suomen yliopiston ja Pohjois-Savon hyvinvointialueen johtamat tutkimushankkeet saivat yhteensä lähes 1,4 miljoonan euron rahoituksen.
Perinteen- ja kulttuurintutkijan Kari Korolaisen uusin sarjakuva-albumi Savulumi yhdistää taidetta ja tutkimusta.
Hankkeessa 25 opiskelijaa suorittaa sosiaalityön pääaineessa yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinnon Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella.