Uutiset
3.10.2024
Tapahtumat
4
Loka
2024
5
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Lapsuudesta alkaen ketterämmillä, nopeammilla ja voimakkaammilla nuorilla oli suurempi harmaan aineen tilavuus tiedonkäsittelyyn ja erityisesti työmuistiin liittyvässä pikkuaivojen Crus I -lohkossa.
Itä-Suomen yliopiston professori Kati Kulovesi on nimetty jäseneksi uuteen ilmastopaneeliin kaudelle 2024–2027.
Liikkuvuus on paitsi osa arkipäiväämme, myös globaali megatrendi sekä olennainen osa länsimaista ja kolonialistista moderniteettiä.
Ruoka-apu on kaikessa hiljaisuudessa hyväksytty osaksi yhteiskuntaamme. Meneillään olevassa tutkimushankkeessa pohditaan, voisiko avun tulevaisuus kuitenkin olla toisenlainen.
Tuomas Aivelo ja Muuttolintujen kevät -hanke palkittiin Avoimen tieteen ja tutkimuksen talvipäivillä Kuopiossa.
Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA:n rahoitusta saatiin kahteen silmälääkehankkeeseen.
Tutkimuksessa hyödynnettiin ensimmäistä kertaa aivojen omaa OATP1C1-kuljetinproteiinia tehostamaan lääkeaineiden kulkeutumista erityisesti aivojen tuki- eli gliasoluihin.
Monet autismikirjon henkilöt toivoivat, ettei autismikirjosta puhuttaisi häiriönä tai oireyhtymänä. Enemmistö pitää termejä autismikirjo ja autismikirjon henkilö parhaina.
Tutkimuksessa havaittiin useita valmennustyössä esiintyviä psykososiaalisia riskejä, joiden tunnistaminen auttaa kehittämään valmentajien työsuojelua parantavia käytäntöjä.
Vuonna 2020 Itä-Suomen yliopisto täytti 10 vuotta, ja sen kunniaksi Kiuruveden Ylpässuolle perustettiin yksityinen suoluonnon suojelualue. Nyt tämä alue on yksi seitsemästä eurooppalaisen REWET-tutkimuksen Open Lab -kohteesta.