Uutiset
24.7.2024
23.7.2024
17.7.2024
Tapahtumat
9
Elo
2024
13
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Laadukkaalla ja suunnitelmallisella ruokakasvatuksella voidaan lisätä lasten hyvinvointia sekä edistää hyviä ruokailutottumuksia.
Koronaviruspandemia on vaikuttanut terveyspalvelujen toteuttamiseen laajasti ja aiheuttanut muutoksia palvelujen saatavuuteen ja käyttöön.
Tietyille hormonitoimintaa häiritseville kemikaaleille altistuminen saattaa lisätä rintasyöpäriskiä, osoittaa tuore systemaattinen katsaus, johon koottiin kattavasti aiheesta julkaistut epidemiologiset tutkimukset.
Voiko D-vitamiinilisällä ehkäistä syöpää, diabetesta tai koronatautia? Viime vuosien tutkimukset ovat tuottaneet sekä toivoa, pettymyksiä että uusia kysymyksiä.
Tuoreen tutkimuksen mukaan kestävyysliikunta ja terveellinen ruokavalio yhdessä vaikuttavat hillitsevän ikääntymiseen liittyvää yleistä muistin ja muiden tiedollisten toimintojen heikentymistä.
Mallastuksen sivutuotteena syntyy muun muassa juuri-ituja, joita nykyisin käytetään lähinnä eläinten rehuksi. Nämä ylijäämätuotteet sisältävät kuitenkin proteiinin ohella runsaasti fytokemikaaleja, mikä tekee niistä houkuttelevan kehityskohteen myös elintarviketeollisuudelle.
Teologian tohtori Eveliina Ojala, filosofian tohtori Maryam Samavaki, lääketieteen tohtori Timo Pekkala ja yhteiskuntatieteiden tohtori Pasi Hirvonen ovat saaneet Itä-Suomen yliopiston vuoden 2020 nuoren tutkijan palkinnon.
Uusi strategia ohjaa Suomea keskeiseksi toimijaksi terveelliseen ja kestävään ruokajärjestelmään siirtymisessä.
Uuden valtakunnallisen osaamisverkoston tavoitteena on lisätä yhteistyötä yliopisto-, sairaala- ja yritysmaailmojen välille sekä tehdä suomalaista neurotiedettä kansainvälisesti näkyväksi.