Sosiaali- ja terveyspalvelujen vaikuttavuuden ja kustannusvaikuttavuuden monitieteiselle tutkimukselle on kasvava tarve. Tähän vaikuttavat väestön ikääntyminen ja muut demografiset muutokset, palvelujen tarvetta kasvattavat moninaiset elämäntilanteet sekä muutokset palvelujen järjestämisessä, digitalisaatio mukaan lukien. Sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten hillitsemiseksi ja parempien hyvinvointi- ja terveyshyötyjen saavuttamiseksi tulisi toiminnassa painottaa innovatiivisia hoitoratkaisuja sekä osallistavia ja vaikuttavia työmenetelmiä, toimenpiteitä ja politiikkaa. Vaikuttavuus sosiaali- ja terveyspalveluissa -tutkimusyhteisö (VAIKUTTAVUUS RC) koostuu vaikuttavuustutkimuksen, -menetelmien sekä -aineistojen huipputason tutkijoista ja asiantuntijoista yhteiskunta-, sosiaali-, terveys-, lääke-, talous- ja oikeustieteiden aloilta. Tutkimusyhteisön tavoitteena on
- tuottaa tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa vaikuttavuus- ja kustannusvaikuttavuustietoa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä
- järjestää tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa koulutusta (perus- ja jatko-opinnot ja jatkuva oppiminen)
- edistää eri tieteiden välisten tutkijoiden, päätöksentekijöiden ja päättäjien verkostoitumista kansallisesti ja kansainvälisesti
- tukea vaikuttavuusperusteisesta päätöksentekoa, johtamista ja lainsäädäntöä
Vaikuttavuuden talo
Vaikuttavuuden talo on hyvinvointiin ja terveyteen liittyvän vaikuttavuuden tutkimuksen ja koulutuksen monitieteinen yhteistyöverkosto Itä-Suomen yliopistossa. Verkosto kokoaa vaikuttavuuden tutkimuksen tietoa hyvinvointiin ja terveyteen liittyvien palvelujen kehittämisen ja päätöksenteon sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen integraation tueksi.
Vuosittain järjestettävä Vaikuttavuuden tutkimuksen päivät on monitieteinen keskustelufoorumi alan tutkijoille ja asiantuntijoille sekä jokaiselle, joka kokee tarvitsevansa työssään uusinta tutkimustietoa vaikuttavuudesta.
Perimmäisenä tavoitteenamme on tieteiden välisen vaikuttavuustutkimuksen sekä sen menetelmien ja aineistojen parempi hyödyntäminen osana päätöksentekoa, johtamista ja lainsäädäntöä.
Tomi Mäki-Opas
tutkimusjohtaja
Ajankohtaista
Uutiset
Tulevat tapahtumat
-
10
Tammi
2025
-
18
Maa
2025
Huipputason tutkimusta neljällä tutkimusalueella
1. Vaikuttava hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen -tutkimusalueella tutkimme hyvinvoinnin ja terveyden eriarvoisuuden ja sairauksien ennaltaehkäisyn sekä toisaalta terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen vaikuttavuutta. Tutkimusteemamme tarkastelevat mm. heikommassa asemassa olevien ryhmien terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä, tyypin 2 diabeteksen ehkäisemistä ja ikäihmisten HYTE-toiminnan vaikuttavuuden kehittämistä. Tutkimustoiminnassa hyödynnämme paljon osallistavia yhteiskehittämisen menetelmiä ja digitaalisia lähestymistapoja.
2. Sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä niiden integraation vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus -tutkimusalueella arvioimme erilaisten hoitojen, hoitotoimenpiteiden, lääkehoitojen, sosiaalityön ja sosiaalipalveluiden sekä näiden integraation vaikutuksia ja vaikuttavuutta eri asiakas- ja potilasryhmissä. Keskiössä ovat myös terveyden ja hyvinvoinnin juurisyyt ja palveluprosessit, tuloksellisuus ja kustannusvaikuttavuus sekä asiakas- ja potilasturvallisuus.
Lisätietoja meneillään olevista hankkeista:
3. Vaikuttavuuden ja kustannusvaikuttavuuden menetelmäkehitys ja aineistolähtöiset lähestymistavat -tutkimusalueella kehitämme erilaisia vaikuttavuuden ja kustannusvaikuttavuuden arvioinnin menetelmiä osana muita tutkimuksia. Hyödynnämme ja yhdistämme erilaisia aineistolähtöisiä menetelmiä sosiaali- ja terveyspalveluiden vaikuttavuuden ja saavutettavuuden arvioinnissa, esimerkkeinä kokeelliset tutkimusasetelmat, survey-asetelmat, rekisteritutkimus ja paikkatietomenetelmät.
4. Vaikuttavuusperusteinen SOTE-johtaminen, -päätöksenteko ja -lainsäädäntö -tutkimusalueella tarkastellaan palveluprosessien johtamista ja resurssien tehokasta kohdentumista sekä palveluiden rakenteita. Johtamisen näkökulmasta tarkastelemme esimerkiksi sote-palveluiden integraatiota, monisairaiden asiakkaiden palveluita, sote-johtamisen vaikuttavuutta sekä arvioimme reformien vaikutuksia ja vaikuttavuutta. Terveystaloustieteen näkökulmasta tarkastelemme esimerkiksi ikääntyneille, lapsille ja perheille tarjottujen palveluiden kustannusvaikuttavuutta ja lääkkeiden kustannuksia. Lainsäädännön näkökulmasta tarkastelemme hyvinvointiin liittyviä perustavanlaatuisia oikeuksia ihmisen elämänkaaren eri vaiheissa sekä toimeentuloturvan ja hyvinvointipalvelujärjestelmän eri lohkoja.
Lisätietoja meneillään olevista hankkeista:
Tutustu yhteisön tutkijoihin
Anand Janet, professori, sosiaalityö, yhteiskuntatieteiden laitos, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Fränti Pasi, professori, tietojenkäsittelytieteen laitos, luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunta
Hartikainen Sirpa, professori, geriatrinen lääkehoito, farmasian laitos, terveystieteiden tiedekunta
Hämeen-Anttila Katri, professori, lääkepolitiikan tutkimus ja opetus, farmasian laitos, terveystieteiden tiedekunta
Kouvo Antti-Jussi, yliopistonlehtori, sosiologia, yhteiskuntatieteiden laitos, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Kuusisto Hanna, professori, sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Laatikainen Tiina, professori, lääketieteen laitos, kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö
Lakka Timo, professori, lääketieteen laitos, biolääketiede
Lammintakanen Johanna, professori, sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Linnosmaa Ismo, professori, sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Martikainen Janne, professori, farmasian laitos, terveystieteiden tiedekunta
Mäki-Petäjä-Leinonen Anna, yliopistonlehtori, oikeustieteiden laitos, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Nykänen Eeva, tutkimusjohtaja, oikeustieteiden laitos, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Roine Risto, professori, emeritus, sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Saranto Kaija, professori, sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Sund Reijo, professori, rekisteritutkimus, lääketieteen laitos, kliinisen lääketieteen yksikkö
Toikko Timo, professori, sosiaalityö, yhteiskuntatieteiden laitos, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Tolmunen Tomi, professori, nuorisopsykiatrinen tutkimus, lääketieteen laitos, kliinisen lääketieteen yksikkö
Tolppanen Anna-Maija, professori, farmasian laitos, terveystieteiden tiedekunta
Tykkyläinen Markku, professori, emeritus, maantiede, historia- ja maantieteiden laitos, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Vaarama Marja, professori, emerita, sosiaalityö, yhteiskuntatieteiden laitos, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Vehviläinen-Julkunen Katri, professori, hoitotiede, hoitotieteen laitos, terveystieteiden tiedekunta
Tutkimusyhteisöön liittyvä koulutus
Tutustu verkostoomme
Tutkimusyhteisön keskeiset kansalliset yhteistyökumppanit
Tutkimusyhteisön keskeiset kansainväliset yhteistyökumppanit
- King College, London
- London School of Economics
- Karolinska Institutet
- University of North Carolina
- NIVEL
- Harvard Medical School
- University of Pitssburgh
Lisätietoja
Tehtävät:
- tutkimusyhteisön toiminnan johtaminen, kehittäminen ja koordinointi vuosikellon mukaisesti
- tutkimusyhteisön tapaamisten ja seminaarien järjestäminen
- tutkimusyhteisön toiminnan arviointi
- yhteiskunnallinen vuorovaikutus
- kokoontuu tarvittaessa
Kokoonpano:
Tomi Mäki-Opas, RC:n johtaja, tutkimusjohtaja
Janne Martikainen, RC:n varajohtaja, professori, terveystaloustiede ja lääkehoidot
Elsa Paronen, RC koordinaattori, tutkimuspäällikkö, hallintotieteet ja johtaminen
Anne Surakka, RC:n koordinaattori (2022-)
Katri Vehviläinen-Julkunen, professori, hoitotiede ja vaikuttavuus
Anna-Maija Tolppanen, professori, hoidon vaikuttavuus
Ismo Linnosmaa, professori, sosiaali- ja terveystaloustiede ja vaikuttavuus
Olli Lehtonen, apulaisprofessori, maantiede
Timo Toikko, professori, sosiaalihuollon vaikuttavuus
Mikko Aaltonen, professori, empiirinen oikeustutkimus ja rikoksentorjunnan vaikuttavuus