Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Yleisen teologian perusopinnot, lv. 2024-25

Avoin yliopisto
smart for good
Laajuus:
25 opintopistettä
Kampus tai kaupunki:
Joensuu
Kategoria:
Historia ja kulttuuri
Toteutusmuoto:
Etäopetus, Monimuoto, Verkko-opetus, Itsenäinen opiskelu
Hinta:
375 € (alv 0%)
Jatkuva oppiminen verkkosivut

Teologia on akateeminen tieteenala, jossa uskontoa ja uskonnollisia ilmiöitä lähestytään tieteellisien metodien avulla.

Opinnot edellyttävät tietoteknistä osaamista sekä hyvää englanninkielen taitoa. Opiskelu on täysin itsenäistä. Akateeminen opiskelu edellyttää itseohjautuvuutta, hyviä opiskeluvalmiuksia sekä suunnitelmallisuutta.

 

Teologian opiskelu tapahtuu verkko-opintoina ja opinnot voit aloittaa joustavasti Sinulle sopivana ajankohtana. Opiskelun tukena toimii eLearn-oppimisympäristö, josta löytyy ohjeistus oppimistehtävien tekemiseksi, lähdemateriaalia, verkkoluentoja sekä uutiset-palsta, jossa tiedotamme opintoihin liittyvistä asioista. Aika ja paikka eivät sido opiskelua, vaan opiskella voit omassa tahdissa ja täysin itsenäisestikin kirjallisuuteen perustuvien oppimistehtävien avulla. Tukea itsenäiseen opiskeluun tuovat mm. vapaaehtoiset tuutor-tapaamiset, joihin voit osallistua Zoom-välitteisesti omalta kotikoneelta. Opiskelija hankkii itse opintoihin liittyvän kirjallisuuden. Kirjallisuustiedot löytyvät kunkin opintojakson kuvaustietojen alta.

Opintokokonaisuus koostuu seuraavista opintojaksoista


2400BP86 UTI perusopintoja: Uskonto käsitteenä ja tutkimuskohteena 2op
2400BP88 UTI perusopintoja: Moderni uskonnollisuus 3op
2400BP78 KT perusopintoja: Johdatus käytännölliseen teologiaan 2op

2400BP80 KT perusopintoja: Sielunhoito ja pastoraalipsykologia 3op
2400BP62 KH perusopintoja: Johdatus kirkkohistorian tutkimukseen sekä varhaiskirkon ja keskiajan kirkkohistoriaan 5op

2400BP68 ST perusopintoja: Johdatus systemaattiseen teologiaan 2op
2400BP70 ST perusopintoja: Johdatus opin historiaan 3op2400BP

EKS perusopintoja: Uuden testamentin tutkimus 5 op



Ohjeet: Katso tallenne opintojen aloittamisesta avoimessa yliopistossa (kesto n. 5 min).   

Ilmoittaudu yksittäisille opintojaksoille (1.12.2024 alkaen).

Teologian opiskelu tapahtuu verkko-opintoina ja opinnot voit aloittaa joustavasti Sinulle sopivana ajankohtana. Opiskelun tukena toimii eLearn-oppimisympäristö, josta löytyy ohjeistus oppimistehtävien tekemiseksi, lähdemateriaalia, verkkoluentoja sekä uutiset-palsta, jossa tiedotamme opintoihin liittyvistä asioista. Aika ja paikka eivät sido opiskelua, vaan opiskella voit omassa tahdissa ja täysin itsenäisestikin kirjallisuuteen perustuvien oppimistehtävien avulla. Tukea itsenäiseen opiskeluun tuovat mm. vapaaehtoiset tuutor-tapaamiset, joihin voit osallistua Zoom-välitteisesti omalta kotikoneelta. Opiskelija hankkii itse opintoihin liittyvän kirjallisuuden. Kirjallisuustiedot löytyvät kunkin opintojakson kuvaustietojen alta.

Opintokokonaisuus koostuu seuraavista opintojaksoista:

2400BP86 UTI perusopintoja: Uskonto käsitteenä ja tutkimuskohteena 2 op
2400BP88 UTI perusopintoja: Moderni uskonnollisuus 3 op

2400BP78 KT perusopintoja: Johdatus käytännöllisen teologiaan 2 op
2400BP80 KT perusopintoja: Sielunhoito ja pastoraalipsykologia 3 op
2400BP62 KH perusopintoja: Johdatus kirkkohistorian tutkimukseen sekä varhaiskirkon ja keskiajan kirkkohistoriaan 5 op (Huom! Viimeinen kirjatenttipäivä 22.4.2025)
2400BP68 ST perusopintoja: Johdatus systemaattiseen teologiaan 2 op
2400BP70 ST perusopintoja: Johdatus opin historiaan 3 op
2400BP54 EKS perusopintoja: Uuden testamentin tutkimus 5 op


Ohjeet: Katso tallenne opintojen aloittamisesta avoimessa yliopistossa (kesto n. 5 min).   

Teologian sivuaineopinnot rakentavat pohjaa teologian opinnoille ja tutkimukselle perehdyttämällä opiskelijan teologiaan tieteenä.

Opintokokonaisuuden suoritettuaan opiskelija:

  • ymmärtää, miten uskontoa, etenkin kristinuskoa tutkitaan akateemisten menetelmien avulla
  • osaa kuvata teologian eri alueiden ja oppiaineiden keskeiset tutkimuskohteet
  • kysymyksenasettelun ja menetelmät, osaa hyödyntää niiden avulla saavutettuja olennaisia tutkimustuloksia kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen, koulun ja muun yhteiskunnan kontekstissa
  • on saanut valmiudet jatkaa opintojen seuraaville tasoille

Geneeriset taidot: Oman asiantuntijuuden tunnistaminen ja kehittäminen; Kriittinen ajattelu; Vuorovaikutus ja viestintä

Opinnot soveltuvat kaikille teologiasta ja siihen liittyvistä ilmiöistä kiinnostuneille. Teologia on hyvä sivuaine moneen tutkintoon ja opinnot soveltuvat myös tutkintotavoitteisesti suoritettavaksi. Opettajakoulutuksen omaaville aineopinnot (60 op) tuottavat pätevyyden toimia uskonnonopettajana.

Voit ilmoittautua yksittäisille opintojaksoille 20€/op

Tutustu avoimen yliopisto-opetuksen opintomaksuihin sekä maksu- ja perumisehtoihin: Opinto-oikeus ja maksuehdot. Opiskeluoikeusaika määräytyy opetussuunnitelman mukaisesti kattaen opetuksen ja tentit. Opiskeluoikeusaika on voimassa 30.7.2025 saakka.

Kirjallisuuden hankinta/lainauskulut eivät sisälly opintomaksuun. ​  

Jos työnantaja maksaa opintomaksun, ota yhteyttä koulutussihteeriin; katso yhteystiedot alla. 

Kellonajasta riippumaton

Syyslukukaudella alkavaan opetukseen ilmoittautuminen alkaa 8.8.2024 klo 9.00.

Opiskeluoikeusaika on voimassa 30.7.2025 saakka.

Opinnot ovat ajankohdasta ja paikkakunnasta riippumatonta verkko-opiskelua. Joitakin opintojaksoja voi suorittaa myös osallistumalla luennoille ja luentotentteihin Joensuun kampuksella tai etäyhteydellä.

1 vuosi
Suomi

Ei sähköistä ilmoittautumista

Ilmoittaudu yksittäiselle opintojaksolle klikkaamalla ylläolevasta opintojaksolistauksesta opintojakson omalle sivulle.

 

Saat opiskeluoikeuden opintoihin ilmoittautumishetkestä lukuvuoden loppuun (heinäkuun 2025) saakka. Käytännössä suorittaminen tapahtuu opintojaksolla ilmoitettujen suoritusajankohtien puitteissa.

 

Mikäli et saa suoritettua kaikkia perusopintokokonaisuuteen kuuluvia opintojaksoja kuluvan lukuvuoden aikana, sinun tulee ilmoittautua ja maksaa opintojakso uudelleen seuraavana lukuvuonna.

Yksittäisen opintojaksojen hinta on 20€ / opintopiste. Hinnat ovat voimassa lukuvuoden 2024-2025.

Tutustu avoimen yliopisto-opetuksen opintomaksuihin sekä maksu- ja perumisehtoihin: Opinto-oikeus ja maksuehdot. Opiskeluoikeusaika määräytyy opetussuunnitelman mukaisesti kattaen opetuksen ja tentit. Opiskeluoikeusaika on voimassa 30.7.2025 saakka.

Kirjallisuuden hankinta/lainauskulut eivät sisälly opintomaksuun. ​  

Jos työnantaja maksaa opintomaksun, ota yhteyttä koulutussihteeriin; katso yhteystiedot alla. 

Ilmoittautumisohje: I. Ilmoittautumaan pääset sivun oikeassa laidassa olevasta "Täytä hakulomake"-linkistä. Siirryt ilmoittautumispalveluun, jossa opintojakso on valmiiksi valittuna. Voit halutessasi lisätä ostoskoriin myös muita opintojaksoja, ennen kuin jatkat ilmoittautumaan.

II Maksa opinnot. Saat sähköpostiisi maksulinkin. Maksamalla vahvistat ilmoittautumisen. Maksulinkki on aktiivinen 24 tuntia. Maksun jälkeen saat kaksi erillistä vahvistusviestiä, yksi ilmoittautumispalvelusta ja toinen Paytrail-palvelusta.

III Ohjeet opintojen aloittamiseen tulevat sähköpostiisi seitsemän päivän kuluessa ilmoittautumisesta. Jos sinulla ei ole aiempaa UEF-tunnusta, saat tämän viestin jälkeen myös yliopiston käyttäjähallinnasta UEF-tunnuksen aktivointiohjeet. Tunnuksesi saa käyttöoikeudet opinto-oikeuden alkaessa.

Mikäli et saa maksulinkkiä tai muita viestejä, tarkista sähköpostisi roskapostikansio.

IV Ilmoittautumispalvelun lähettämä automaattinen viesti sisältää myös linkin opintojen aloitusohjeisiin. Tutustu ohjeisiin huolellisesti.

https://www.uef.fi/fi/ilmoittautuminen-opintomaksu-ja-opiskeluoikeus