Uutiset
13.9.2024
Tapahtumat
12
Syys
2024
16
18
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Mentorointiohjelma on yksi niistä hyvin konkreettisista keinoista, joilla lisätään vuorovaikutusta humanistisen koulutuksen ja työelämän välillä.
Itä-Suomen, Helsingin, Oulun, Turun ja Jyväskylän yliopistojen yhteinen hanke kansallisen biodiversiteettikoulutusverkoston kehittämiseksi on käynnistetty. Hankkeen rahoittajana toimii Opetus- ja kulttuuriministeriö.
Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan runsaampi reipas ja rasittava liikunta voi hillitä valtimoiden jäykistymistä jo lapsuudessa.
Psykologian maisteri Toni Saari havaitsi väitöstutkimuksessaan, että Alzheimerin taudin neuropsykiatristen oireiden arvioinnissa oirekyselyn tietolähde ja mittausmenetelmän ominaisuudet tulisi ottaa vakavammin.
Rantasalmen Osuuspankin toimitusjohtaja Jaana Vänskä on opintojensa loppusuoralla ja pian valmiin EMBA-tutkinnon haltija. Koulutus on tarjonnut konkreettista hyötyä omaan työhön.
Vastuu lukiolaisten hyvinvoinnista ja jaksamisesta pitäisi olla kaikilla opettajilla eikä pelkästään opiskelijahuollon toimijoilla, sanovat lukio-opiskelua tutkineen hankkeen asiantuntijat.
Itä-Suomen yliopiston tuore tutkimus valottaa, miten mikroRNA-molekyylit voivat edistää valtimoiden ahtautumista eri solutyypeille ominaisten mekanismien kautta.
Selkäydinstimulaatio on tehokas ja turvallinen hoito selkäleikkauksen jälkeisessä pitkäkestoisessa vaikeassa alaraajaan säteilevässä hermokivussa, osoitti LL Mette Nissenin väitöstutkimus.
MSc Arūnas Meščeriakovasin väitöskirjatutkimuksen keskeisinä tavoitteina olivat uusien hiilimateriaalien kehittäminen ja karakterisointi, sekä niiden soveltuvuus energianvarastointiin ja vedenkäsittelyyn.