Uutiset
23.7.2024
17.7.2024
Tapahtumat
9
Elo
2024
13
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Ruokakunta-hankkeessa kehitettiin yhdessä kuntien kanssa keinoja ruokakasvatustyön vahvistamiseen erityisesti varhaiskasvatus- ja ruokapalveluissa.
Neljän tutkimusyhteisön seminaarissa esitellään laajojen kuopiolaisten kohortti- ja interventiotutkimusten tuloksia ja keskustellaan yhteistyön lisäämisestä ja tehostamisesta.
Englanninkielinen luento "Finland, the land of orchestral conductors" on osa Master of Public Health -maisteriohjelman opintoja, mutta avoin myös muille aiheesta kiinnostuneille.
Asiantuntijat pitivät alakoulussa toteutettavan ruokakasvatuksen tärkeimpinä tavoitteina, että 6. luokan päätteeksi oppilas osaa suhtautua ruokaan myönteisesti ja tasapainoisesti sekä omaan kehoonsa myönteisesti ja kunnioittaa erilaisuutta itsessään ja muissa.
Kivipelto palkittiin uraauurtavasta työstä ensimmäisen maailmanlaajuisen muistisairauksien ehkäisyohjelman kehittämisessä. Palkintosummalla tutkitaan, tehostaako metformiinihoito elintapaohjelman vaikutusta.
Ravitsemukseen ja fyysiseen aktiivisuuteen liittyvät toimet valittiin kullekin työyksikölle räätälöidysti tutkimuksessa kehitetystä StopDia Työkalupakista.
Muistitoimintoja mittaavat tehtävät sujuivat parhaiten niiltä iäkkäiltä, jotka osallistuivat ohjelman aktiviteetteihin vähintään puolet ajasta. Lisäksi heidän elintapansa paranivat eniten.
Eri henkilöiden välillä voi olla suuria eroja esimerkiksi siinä, miten energiansaanti rasvasta ja sokerista vaikuttaa veren insuliinipitoisuuksiin.
Sinullakin voi olla rasvamaksa, vaikka et joisi alkoholia. Useimmiten maksa rasvoittuu lihomisen myötä, mutta merkitystä on myös geeneillä, suolistomikrobeilla ja jopa ympäristön kemikaaleilla.