Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Snelmmanian pääaula.

FM Anna-Mari Schroderus, väitös 13.12.2024: T-soluissa havaittiin muutoksia tyypin 1 diabeteksen kehittymisen eri vaiheissa

Molekulaarisen lääketieteen alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan terveystieteiden tiedekunnassa Kuopion kampuksella. Tilaisuutta voi seurata myös verkossa.

Mikä on väitöstutkimuksesi aihe? Miksi aihepiiriä on tärkeää tutkia? 

Väitöstutkimukseni aihe on ”T-solutyypit tyypin 1 diabeteksen kehittymisen eri vaiheissa”. Tyypin 1 diabetes (T1D) on T-soluvälitteinen autoimmuunisairaus, joka kehittyy usein lapsuudessa. Sairaus on Suomessa yleisempi kuin muualla maailmassa. Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA hyväksyi vuonna 2022 ensimmäisen T-soluihin kohdistuvan immunoterapian käytön suuressa sairastumisriskissä olevien henkilöiden tyypin 1 diabeteksen puhkeamisen hidastamiseen. Tämä on suuri saavutus T1D-tutkimuksen ja hoidon saralla. T-solujen roolin tutkiminen tyypin 1 diabeteksessa onkin nyt vielä aiempaakin tärkeämpää, jotta löytäisimme biomarkkereita, joiden avulla saataisiin immunoterapia kohdistettua niihin henkilöihin, jotka hyötyisivät hoidosta eniten. 

Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tulokset tai havainnot?

Väitöskirjassa osoitettiin, että T-solupopulaatioissa tapahtuu muutoksia tyypin 1 diabeteksen kehittymisen eri vaiheissa. Keskeisimmät löydökset väitöskirjatutkimuksessani olivat tiettyjen CD8+ ja CD4+ T-solupopulaatioiden määrän lisääntyminen sairastumisriskissä olevien ja juuri diagnosoitujen lasten verenkierrossa verrattuna terveisiin lapsiin. Nämä löydökset liittyvät autoimmuniteetin myöhempiin vaiheisiin. Sen sijaan autoimmuniteetin käynnistymisen yhteydessä samanlaisia muutoksia ei havaittu. 

Erityisen kiinnostavana tuloksena väitöstutkimuksessa voidaan nostaa löydökset CD8+ T-soluissa. Tutkimuksessa osoitettiin muun muassa, että sairastumisriskissä olevilla lapsilla havaittiin olevan korkeampi määrä immuunijärjestelmän toimintaa hillitseviä reseptoreita ilmentäviä CD8+ T-soluja terveisiin kontrolleihin verrattuna. Samankaltaisten CD8+ T-solujen on osoitettu muiden tutkimusryhmien tutkimuksissa olevan liitoksissa parempiin immunoterapiavasteisiin. Tämä tekee väitöskirjassa esitetyistä löydöksistä ajankohtaisen T1D-tutkimuskentällä ja näitä tuloksia voitaisiinkin mahdollisesti hyödyntää biomarkkereiden kehitystyössä. 

Miten väitöstutkimuksesi tuloksia voidaan hyödyntää käytännössä? 

Tutkimuksen tulokset tarjoavat ajankohtaista tietoa T-solupopulaatioiden biologiasta tyypin 1 diabeteksen kehittymisen eri vaiheissa. Lisäksi näitä tuloksia voidaan tulevaisuudessa mahdollisesti hyödyntää T-solupohjaisten biomarkkereiden kehityksessä. 

Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tutkimusmenetelmät ja -aineistot? 

Tämä väitöskirjatutkimus on tehty professori Tuure Kinnusen tutkimusryhmässä. Ryhmä tutkii immuunijärjestelmän soluja autoimmuunisairauksissa, kuten tyypin 1 diabeteksessa ja lastenreumassa. Tutkimukseen hyödynnetään yksisolumenetelmiä, pääasiassa virtaussytometriaa ja yksisolumultiomiikkaa. Tutkimuksessani olen pääasiassa käyttänyt arvokkaita näytteitä, jotka on kerätty osana suomalaista DIPP-tutkimusta (https://dipp.fi/).

Filosofian maisteri Anna-Mari Schroderuksen väitöskirja T-cell signatures during the progression of type 1 diabetes (T-solutyypit tyypin 1 diabeteksen kehittymisen eri vaiheissa) tarkastetaan terveystieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimii dosentti Eliisa Kekäläinen Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Tuure Kinnunen Itä-Suomen ylioistosta. Tilaisuus on englanninkielinen.

Väitöstilaisuus 

Väitöskirja 

Lisätietoja:

FM, Anna-Mari Schroderus, annamsch@uef.fi