Kestävyyssiirtymään ja erityisesti metsäbiotalouteen liittyvät tavoitteet sopivat hyvin Itä- ja Pohjois-Suomen kaltaisten metsävaroiltaan runsaiden alueiden kehitysnäkymiin. Asetettujen tavoitteiden ja odotusten toteutuminen näyttää kuitenkin varsin epätasaiselta. Periaatteellisesta yhteisymmärryksestä ja yhteensopivista tavoitteista huolimatta metsäbiotalouteen liittyy edelleen monia alueellisia epävarmuustekijöitä ja ristiriitoja, osoittaa tuore Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistoissa tehty tutkimus.
Tutkimuksessa tarkasteltiin erilaisia metsiä koskevia politiikkadokumentteja sekä haastateltiin itä- ja pohjoissuomalaisia aluekehittäjiä. Politiikkadokumenttien viesti on yhdenmukainen Euroopan unionin Green Dealista kansallisiin ja alueellisiin agendoihin. Niiden mukaan vihreä siirtymä mahdollistaa metsien kestävän käytön sekä taloudellisiin tarkoituksiin että hiilinielujen ja luonnon monimuotoisuuden suojeluun. Lisäksi dokumenteissa korostetaan, että siirtymä on kaikkien osapuolten näkökulmasta mahdollinen, oikeudenmukainen ja tasapuolisesti hyödyksi kaikille osapuolille. Konkreettiset toimenpide-ehdotukset kuitenkin usein puuttuvat.
Kehitystä ohjaavat linjaukset ja kriteerit aluekehityksen kannalta ristiriitaisia
Aluekehittäjät näyttävät jakavan politiikkadokumenttien viestin ja pitävän vihreän siirtymän tavoitteita Itä- ja Pohjois-Suomen kehitystavoitteisiin nähden sopivina, mutta käytännössä vielä monin tavoin vaikeasti saavutettavina tai epävarmoina mahdollisuuksina. Esimerkiksi osa metsäbiotalouden kehitystä konkreettisesti ohjaavista linjauksista ja kriteereistä – koskien muun muassa rahoituksen kohdentamista ja jakautumista tai metsien kestävää käyttöä – ovat alueiden tasapainoisen kehityksen tai luontopyrkimysten kannalta riittämättömiä, yhteensopimattomia tai ristiriitaisia. Lisäksi metsäbiotalouden kehittyminen eri alueilla riippuu siitä, miten investoinnit ja yritykset innovaatioineen lopulta sijoittuvat sekä miten metsäbiotalouden hyödyt ja haitat eri alueilla ja alueiden välillä jakautuvat.
Alueiden kehittämistoimijat voivat itse vaikuttaa vain osaan edellä mainituista tekijöistä. Loppuosaa ohjaavat pitkälti elinkeinoelämän ja politiikan valtakeskittymät. Kansalliset ja Euroopan unionin päätökset vaikuttavat keskeisesti niihin mahdollisuuksiin, joiden avulla metsäbiotaloutta voidaan edistää kestävästi alueiden välisen koheesion eli alueellisesti tasapainoisen kehityksen näkökulmasta.
Uhkakuvana metsäisten alueiden periferisoiminen resurssilähteiksi
Metsäbiotalouteen, metsien käyttöön tai suojeluun ja aluekehitykseen liittyy myös eri aluetasojen kuten maakuntien ja kansallisen tai Euroopan unionin välisiä jännitteitä. Ne eivät niinkään koske periaatteellista erimielisyyttä esimerkiksi metsien käytöstä tai suojelusta yleensä vaan pikemminkin tapaa, jolla ohjataan metsien käyttöä ja suojelua tai kohdistetaan hyötyjä ja haittoja. Tutkimuksen mukaan nykyisen tavan koetaan olevan ensisijaisesti yleistetysti ylhäältä päin ohjattuja ilman, että esimerkiksi alueiden toimijoiden erityislaatuista asiantuntemusta ja näkökulmia tai alueelle kohdistuvia erityyppisiä seurauksia otettaisiin huomioon. Näiden jännitteiden taustalla vaikuttaa keskeisesti kysymys siitä, kenen hyödyksi tai haitaksi metsäresursseja käytetään tai ollaan käyttämättä.
– Tutkimuksen perusteella lopputulos on alueellisesti sitä oikeudenmukaisempi mitä enemmän metsäresurssin käyttämisestä tai käyttämättä jättämisestä kohdentuu hyötyjä mahdollisimman lähelle resurssin alkuperää. Kärjekkäimmissä uhkakuvissa metsäiset alueet periferisoidaan vain metsäbiotalouden resurssilähteiksi taikka globaalien hiilinielujen resursseiksi, tutkijatohtori Maija Halonen Itä-Suomen yliopistosta sanoo.
Itä-Suomen yliopiston historia- ja maantieteiden laitoksen ja Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun tekemän tutkimuksen tulokset perustuvat 20 alueellisen kehittämisorganisaation edustajan haastatteluun sekä metsien käytön ja metsäbiotalouden kannalta olennaisten politiikkadokumenttien tarkasteluun.
Lisätietoja:
Tutkijatohtori Maija Halonen, Itä-Suomen yliopisto, Historia- ja maantieteiden laitos, maija.halonen(at)uef.fi, puh. 040 579 6363
Tutkimusartikkeli:
Halonen, M., Näyhä, A. & Kuhmonen, I. (2022) Regional sustainability transition through forest-based bioeconomy? Development actors' perspectives on related policies, power, and justice. Forest Policy and Economics 142, 102775. https://doi.org/10.1016/j.forpol.2022.102775
Tutkimusta ovat rahoittaneet:
Koneen Säätiö (Maija Halonen), Suomen Akatemia (Annukka Näyhä) ja maa- ja metsätalousministeriö (Annukka Näyhä ja Irene Kuhmonen)