Uutiset
23.7.2024
17.7.2024
Tapahtumat
9
Elo
2024
13
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Keski-Suomen hyvinvointialue vahvistaa TKKI-toimintaansa kaikkiaan viidellä yhteisprofessuurilla.
Maailman suurimpiin lääkeyrityksiin kuuluva Pfizer Oy on liittynyt Kuopio Health -osuuskunnan kumppaniksi toukokuussa 2023. Itä-Suomen yliopisto on yksi osuuskunnan jäsenistä.
Itä-Suomen yliopiston Kliininen tutkimuskeskus ja Pohjois-Savon hyvinvointialueen Kliinisen tutkimuksen keskus rakentavat uutta yhteistyömallia kliinisen tutkimuksen edellytysten ja tason nostamiseksi.
Biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta myönsi rahoitusta Itä-Suomen yliopiston hankkeille yhteensä yli 5,2 miljoonaa euroa.
Väitöstutkimuksen tulokset voivat auttaa terveydenhuollon ammattilaisia ja potilaita ymmärtämään, että eläkkeelle siirtyminen ei välttämättä vaikuta kivun määrään tai kipulääkkeiden tarpeeseen.
Tulokset tukevat nykyistä käsitystä siitä, että hyvinkin pieni beeta-amyloiditasojen lasku voi olla hyödyllistä Alzheimerin taudin ehkäisyssä.
Yksilölliset tarpeet huomioiva elintapaohjaus saa syömiskäyttäytymisessä aikaan muutoksia, jotka edistävät pitkällä aikavälillä onnistunutta painonhallintaa, osoittaa tuore tutkimus.
Itä-Suomen yliopiston Aivotutkimusyksikkö tekee korkeatasoista kliinistä tutkimusta sekä lääketutkimusta ja yhteistyötä paikallisten, suomalaisten ja ulkomaisten tutkimusryhmien ja lääketeollisuuden kanssa.
Itä-Suomen yliopisto esittäytyy kesäkuussa uudessa eurooppalaisessa terveysalan tapahtumassa yhteistyössä Kuopio Healthin kanssa.
Liikunta ja saunominen ovat suomalaisille tuttu yhdistelmä, mutta niiden yhteisvaikutuksia ei ole aiemmin juuri tutkittu.