Uutiset
23.7.2024
17.7.2024
Tapahtumat
9
Elo
2024
13
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Rannekkeen ja automaattisten eteisvärinätunnistusalgoritmien avulla voitaisiin havaita eteisvärinän mahdollisuus, jolloin potilas voitaisiin ohjata varhaisessa vaiheessa jatkotutkimusten ja hoidon piiriin.
Liikuntamahdollisuuksien ja ryhmäharjoittelun lisääminen vähensi ikääntyvien naisten toistuvia kaatumisia ja kaatumisvammoja, osoitti yhteistyössä Kuopion kaupungin kanssa toteutettu tutkimus.
Syöpäkuolemat vähenivät 12 prosenttia tutkimuksissa, joissa käytettiin päivittäin D-vitamiinilisää. Tähän johtopäätökseen päätyi 14 korkeatasoista tutkimusta ja lähes 105 000 osallistujaa käsittänyt katsaus.
Hammaslääketiede on professori Murat Mutluayn mukaan digitalisoitunut koko 2000-luvun ajan, mutta viime vuosina kehitys on ollut erityisen nopeaa.
Professori Seppo Ylä-Herttuala sai apurahan geenihoidon kehittämiseksi sepelvaltimoiden avauksen yhteydessä syntyvään iskemia-reperfuusiovaurioon ja sydämen vajaatoimintaan. Professori Marja Hedmanin hankkeessa tutkitaan aortan repeämän ennustamista matemaattisen mallintamisen avulla.
Symposiumi on avoin kaikille aivokasvaintutkimuksesta kiinnostuneille tutkijoille. Ilmoittautuminen on maksuton yliopiston tutkijakouluihin kuuluville nuorille tutkijoille, mutta mukaan mahtuu vain rajallinen määrä osallistujia.
Lama-ajan taloudellisiin ja sosiaalisiin ongelmiin liittyi naisilla kohonnut sydän- ja verisuonitautien riski, miehillä kohonnut eturauhassyövän riski sekä lisääntynyt mielenterveys- ja päihdepalvelujen tarve lamaa seuranneina vuosikymmeninä.
Lonkan ja polven tekonivelleikkauksen tuloksia tarkasteltiin potilaiden itse ilmoittamia tulosmittareita käyttäen. Leikkauksista saa kattavasti tietoa yhdistämällä Suomen tekonivelrekisterin ja terveydenhuollon Hoitoilmoitusrekisteri HILMOn tietoja.
Uusien professorien esitelmien aiheet laajenevat säteilybiologiasta, metsäsuunnittelusta, lääkepolitiikasta ja aivoterveydestä kirjallisuuteen, kasvatukseen ja koulutukseen.